perjantai 16. tammikuuta 2015

Sienipasteijat ruis-rahkavoitaikinasta


Viikonloppuna tekemästäni lihapiirakasta jäi vielä puolen purkkia ylimääräistä maitorahkaa, joten tein vielä uuden rahkavoitaikinan pasteijoita varten. Taikinaan halusin kokeilla myös ruisjauhoja, niinpä laitoin joukkoon puolet ja puolet vehnää ja ruista. Ruisjauhot sopivatkin hyvin mukaan suolaisiin piirakoihin ja pasteijoihin. Taikinaan tuli enemmän makua ruisjauhojen ansiosta, ja onhan ne vehnäjauhoja terveellisempiäkin. Täytteeksi laitoin sieniä, sipulia, ohrahelmiä ja keitettyä kananmunaa. Koska käytin täytteessä herkkutatteja, en halunnut peittää niiden makua liiaksi mausteilla, joten suola ja valkopippuri riitti. Muutkin ruokasienet sopivat pasteijoihin yhtä hyvin, mutta herkkutatteja meillä on nyt varastossa kaikkein eniten hyvän tattivuoden ansiosta. Sienipasteijat maistuvat sekä lämpiminä että kylminä. Pasteijat kestävät hyvin pakastamista, joten samalla vaivalla niitä kannattaa tehdä aina vähän reilummin. Pakastimesta niitä on sitten mukava ottaa vaikka kahvipöydässä tarjottavaksi.

Sienipasteijat ruis-rahkavoitaikinasta

Taikina:
200 g voita
2 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa

Täyte:
300 g pakastettuja herkkutatteja (tai suppilovahveroita, kantarelleja, lampaankääpää ym.)
1 sipuli
1 1/2 dl ohrahelmiä
4 dl vettä
2 keitettyä kananmunaa
150 g ranskankermaa
jauhettua valkopippuria
suolaa

Voiteluun:
1 kananmuna

Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe, ja nypi seos pehmenneen voin kanssa hyvin yhteen. Sekoita joukkoon maitorahka, ja sekoita taikina tasaiseksi. Vältä vaivaamista. Muotoile taikina levyksi ja kääri tuorekelmuun. Anna taikinan olla jääkaapissa 1 - 2 tuntia, tai vaikka yön yli. Valmista täyte. Kuori ja hienonna sipuli ja ruskista sipuli ja sienet kevyesti pannulla tilkassa rasvaa. Kiehauta suolalla maustettu vesi ja keitä ohrahelmiä noin 15 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes ohra on kypsää. Sekoita keskenään sieni-sipulipaistos, ohrahelmet sekä keitetyt kananmunat hienona hakkeluksena. Sekoita joukkoon ranskankerma ja mausta täyte valkopippurilla ja suolalla. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi. Ota levystä muotilla pyöreitä pohjia. Laita pohjille reilu ruokalusikallinen täytettä, taita kahtia ja painele reuna esim. haarukalla hyvin kiinni. Laita pasteijat uunipellille leivinpaperin päälle ja voitele kananmunalla. Paista pasteijat uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15 minuuttia, kunnes pinta saa hyvän värin.

9 kommenttia:

  1. Minä teen vallan rahkavoitaikinan rukiisena, kun se on niin paljon parempaa niin :) Samoin pitsapohjakin on vuosien saatossa muuttunut rukiisemmaksi ja on myös aivan ihanaa. Herkullisen ja kauniin näköisiä sinun pasteijat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruis antaa kyllä hyvin makua taikinaan. Tekee jo mieli kokeilla lohipiirakkaakin rukiisena versiona, kun siihen ruistaikina on varmasti täydellistä. Ensi kerralla voisi laittaa ruisjauhojakin reilummin kuin vain puolet.:) Ei tee pitsapohjallekaan pahaa ruisjauhot, varsinkin jos tekee jotain tonnikala/äyriäispitsaa.:) Kiitos, minulla on kätevä muotti pasteijoiden tekoon.;)

      Poista
  2. Minä just eilen tein taas rahkavoitaikinaa(olen siihen nyt niin ihastunut etten taida ostaa enään valmistaikinaa;D) tämän päivän piirakkaan.Kiva idea lisätä ruisjauhoja,kokeilen ensi kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehty rahkavoitaikina onkin paljon paremman makuista kuin valmistaikina. Ja loppujen lopuksi hyvin helppo ja nopea tehdäkin. Ruisjauhoja kannattaa kokeilla sopiviin piirakoihin. Saa taikinaankin enemmän makua.:)

      Poista
  3. Tosiaankin, niitä ruisjauhoja voisi laittaa lisäämään makua. Herkkutatti on ihan ykkönen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lisätä, vehnäjauhot on aika mauttomia itsekseen. Onneksi herkkutattia on nyt paljon pakastimessa ja kuivattuna. Välillä tulee ihan vain paistettua sipulin kanssa pannulla. On se herkkua.:)

      Poista
  4. Ovatpa ihanan näköisiä!:) Ruis antaakin varmaan hyvän maun tuohon rahkavoitaikinaan. Ihanat ainekset on pasteijoissa, joten eiväthän voi olla muuta kuin hyviä. Ohraa meilläkin käytetään nykyään enemmän ja enemmän, se on jotenkin maukkaampaa ja onhan se sentään kotimaista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Pasteijoissa on jonkin verran työtä, mutta kyllä vain kannattaa joskus aina tehdä ihan itse tehdystä taikinasta. Ruis antoi tosi kivasti taikinaan makua.:) Nämä pasteijat olivat aika miedon ja lempeän makuisia, mutta ihan tarkoituksella, koska herkkutattien maku ei ole kovin voimakas.:) Ohra on hyvää ja koostumuskin mukavampi kuin riisillä. Ainoa huono puoli riisiin nähden on se, ettei ohra ole gluteenitonta. Näissä pasteijoissahan se ei merkitse mitään, kun taikinassakin on jauhoja, mutta esim. ohraan tehdyt kaalipadat/-laatikot ja -kääryleekäänt eivät sovi gluteenittomille.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-