perjantai 7. syyskuuta 2012

Kylmäsavulohikakku


Voileipäkakut kruunaavat juhlapöydän. Ne tekevät kauppansa melkeinpä paremmin kuin makeat täytekakut. Irtopohjavuokaan kakku on helppo kasata, ja kakusta saa tasaisen. Tuorejuustojen sijaan kuorrutan voileipäkakut mieluummin kerma-majoneesiseoksella, joka tekee kakuista paljon raikkaamman makuisia.

Kylmäsavulohikakku

Pohja:
1,5 isoa pkt ruispaahtoleipää

Kostutukseen:
maitoa

Täyte:
3 dl kermaa
3/4 dl rasvatonta majoneesia
2 dl sulatettuja ja pieneksi hienonnettuja katkarapuja
3 dl pieneksi silputtua kylmäsavulohta
1 dl tilliä
2 rkl pieniä kapriksia
sitruunapippuria

Kuorrutus:
2 dl kermaa
1/2 dl rasvatonta majoneesia

Koristeeksi päälle:
kylmäsavulohta
katkarapuja
kirsikkatomaatteja
kurkkua
pieniä kapriksia
tilliä
sitruunapippuria

Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon majoneesi. Lisää muut aineet ja mausta sitruunapippurilla. Tee irtopohjavuoan pohjalle kerros paahtoleivistä leikaten, kostuta kevyesti maidolla. Levitä leipien päälle puolet täytteestä. Tee uusi leipäkerros, kostuta ja levitä loput täytteestä. Tee päällimmäiseksi vielä leipäkerros ja kostuta. Peitä vuoka tuorekelmulla ja laita jääkaappiin yön yli kevyt paino päällä. Poista kakku vuoasta. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää majoneesi. Levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille. Koristele kakku lohella, katkaravuilla, tomaatilla, kurkulla, kapriksilla ja tillillä. Ripottele pinnalle sitruunapippuria.

8 kommenttia:

  1. Taitaa tämä bloggerikin välillä temppuilla =) Vastasin sinulle hillo-komenttiisi ja kun nyt ei enää kommenttiasi näy =(... poistin oman vastauksenkin sitten ja nyt siellä on hassusti että: Kirjoittaja on poistanut kommentin... äh!!
    sitten sain yhdeltä lukijalta viestin, että halintapaneelissa ei näy muuta kuin ne mun vuodatuksesta siirtämäni kuvat... ei uusia =(...

    VastaaPoista
  2. Sainpas kommenttisi sittenkin näkymään... se löytyi hallintapaneelista ja sieltä kommentit-osiosta... ei tämä blogger olekaan hassumpi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tämä blogger välillä temppuilee, ja osa johtuu varmaan taas omasta itsestä, kun ei kaikki toiminnot ole vielä ihan tuttuja. Mutta vuodatukseen nähden blogger on parempi. Nopeammat ja paremmat toiminnot, jne.:)

      Poista
    2. Hip hei... minä taas... et ikinä arvaa mitä aioin tehdä... suodan ja huopaan ja palaan sittenkin takaisin vuodatukseen, siellä tuntuu edelleen vilinää olevan, onhan siellä kaikki ohjeetkin =) eli siis vuodatukseen =) Nähdään siellä hetken päästä =)

      Poista
  3. Onpa todella komea kakku! Olen voileipäkakkujen ystävä, täytteet kuulostavat todella herkullisilta ja tuo päälle levitettävä kerma-majoneesiseos on minulle uutta, hyvä idea. En ole kokeillut pyöreää versiota, mutta irtopohjavuokaan kokoaminen kuulostaa ihanan yksinkertaiselta.. Jotain kakkua ja suolaista leivonnaista täytyy väsätä syyskuunlopun juhliini. Tällainen voileipäkakku olisi ihan yliveto. Meillä niin harvoin tehdään voileipäkakkuja, kun pidän niitä suht työläinä valmistaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Voileipäkakut on ihania. Aika harvoin kyllä tulee tehtyä, vaikka ei nämä kovin paljoa täytekakkuja työläämpiä ole tehdä. Kerma-majoneesikuorrutusta kannattaa kokeilla, on raikas ja hyvä. Juustokuorrutteista tulee usein jotenkin "tunkkaisia". Irtopohjavuokaan kakku on tosi helppo kasata, vaikka leipiä joutuukin jonkun verran leikkelemään ja muotoilemaan, mutta kakusta tulee tosi tasainen.:) Juhlissa pitää aina olla jotain suolaistakin tarjolla, ja voileipäkakku on hyvä vaihtoehto.:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Tässä kakussa oli muutenkin kaikki kohdallaan. Maku, kosteus...:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-