maanantai 3. helmikuuta 2020

Mokka-kaakaokakku


Täytin viime viikolla vuosia, ja syntymäpäivän kunniaksi leivoin pienen täytekakun mahdollisien vieraiden varalle. Viime vuosina on tullut tehtyä niin paljon täytekakkuja marjamoussetäytteillä, että nyt halusin kakkuun vaihteeksi jotain muuta. Täytekakun makupariksi valikoitu mokka sekä kaakao. Kaakaoisen kakkupohjan kostutin kahvilla ja täytin kakun mokkahyytelöllä. Kakun päälle tein kaakaokiilteen, ja osan reunoille tulevista kermapursotuksista maustoin kaakaojauheella. Kermavaahdon olisi voinut kokonaankin maustaa kaakaolla, mutta halusin kakkuun vähän värivaihtelua. Kolmen munan täytekakku on yllättävänkin iso. Vieraiden jälkeen kakkua jäi vielä runsaasti pakastettavaksi. Pääsee sitten itsekin kakkua maistamaan, kunhan dieetti on maaliskuussa ohi.


Mokka-kaakaokakku

Pohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vuoan voiteluun:
voita ja korppujauhoja

Kostutus:
n. 1 1/2 dl kahvijuomaa

Mokkahyytelö:
2 kananmunaa
n. 1 dl sokeria
1/2 dl erittäin vahvaa kahvijuomaa
2 dl kevytkermaa
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
3/4 dl kahvilikööriä

Kaakaokiille:
1 1/2 liivatetta
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1/2 dl sokeria
1 1/2 dl kevytmaitoa

Pursotukset:
n. 3 dl vispikermaa
maun mukaan tummaa kaakaojauhetta
maun mukaan tomusokeria
n. 2 rkl vaniljakreemijauhetta

Koristeeksi:
esim. macaronseja, sokerihelmiä, suklaamakeisia ym.

Varaa pohjan ainekset hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Voitele pieni irtopohjavuoka (n. 17 cm) ja ripottele päälle korppujauhoja. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne siivilän läpi varoen muna-sokerivaahtoon. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kakku irtoaa vuoan reunoista eikä tikkuun jää taikinaa. Anna kakkupohjan jäähtyä. Leikkaa se kolmeen osaan. Laita mokkahyytelön liivatteet kylmään veteen likoamaan. Kuumenna kattilassa kananmunat, sokeri, kahvijuoma ja kevytkerma hyvin sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa. Lisää liotetut liivatteet ja sekoita. Vatkaa seos kylmäksi. Lisää joukkoon vaahdoksi vatkattu kuohukerma sekä kahvilikööri. Asettele yksi kakkupohjista irtopohjavuoan pohjalle ja kostuta kahvilla. Kaada puolet mokkahyytelöstä päälle. Aseta hyytelön päälle toinen kakkupohja, kostuta, ja kaada loput mokkahyytelöstä päälle. Asettele viimeinen kakkupohja päälle, kostuta ja anna hyytyä viileässä. Kun mokkahyytelö on hyytynyt, valmista kaakaokiille. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Mittaa kattilaan kaakaojauhe, sokeri sekä maito. Kiehauta. Lisää liotetut liivatteet joukkoon yksitellen, sekoita hyvin, ja jäähdytä seos haaleaksi. Kun kiille on jäähtynyt, kaada se kakkuvuokaan päällimmäisen kakkupohjan päälle. Anna hyytyä viileässä. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Mausta hieman vajaa puolet vaahdosta kaakaojauheella sekä tomusokerilla. Lisää loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe. Pursota kaakaokermavaahto kakun alareunaan ruusuiksi. Pursota vaalea kermavaahto toiseen kerrokseen ruusuiksi sekä vielä päälle kiilteen reunoille. Koristele kakku haluamillasi koristeilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-