maanantai 15. lokakuuta 2018

Lampaankääpänugetit


Viikonlopun sienireissulla kävi tuuri ja löytyi vielä jokunen hyvä lampaankääpä. Muitakin sieniä tietenkin löytyi, suppilovahveroita, tatteja ja muutama kantarellikin vielä, mutta lampaankäävät olivat paras löytö. Yksi parhaista sieniruoistahan on leivitetyt lampaankäävät eli lampaankääpänugetit. Lampaankääpänugetit ovat käsittämättömän herkullisia. Jotain niiden herkullisuudesta kertoo myös se, että ne kelpaavat myös meidän nirsoakin nirsommalle lapselle. Lapsi syö lampaankääpänugetteja ihan ahmien, ja jopa kieltää meitä muita syömästä, jotta itse saisi enemmän. Lampaankääpänugetit maistuvatkin sekä kasvis- että lihansyöjille. Lampaankäävistä saa ihan kelpo pihvitkin aterialle.


Lampaankääpänugetit

puhdistettuja, madottomia lampaankäävän lakkeja
vehnäjauhoja
kananmunia
pankojauhoja
suolaa
valko- tai mustapippuria

Paistamiseen:
voita tai ruokaöljyä

Leikkaa lampaankääpien lakit sopiviksi annospaloiksi. Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhot ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita yhdelle lautaselle vispattu kananmuna, ja yhdelle pankojauhot. Pyöräytä lampaankääpäpalat vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa. Toista ja pyöräytä lopuksi pankojauhoissa. Paista pannulla runsaassa voissa tai ruokaöljyssä. Valuta paloista ylimääräinen rasva pois talouspaperin päällä ja tarjoile, kun ovat hetken jäähtyneet.


6 kommenttia:

  1. Lampaankääpä on hyvä sieni aloittaa sienien syöminen ja poiminenkin. Meilläkin menee koko porukalle, ja se on harvinaista se. Nugetit onkin hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sieni aloittelijalle, vaikka helposti sekoittaa typäskäävän kanssa. Helppo silti tarkistaa, kumpaa on löytänyt, kun lampaankääpä muuttuu kypsentäessä keltaiseksi, typäskääpä ei. Meidän lapsi on niin nirso ruokailija, että on todella suuri ihme, kun sieni kelpaa. Mutta hyvä, kun joskus yllättääkin. Tuollaisina pieninä nugetteina näitä on kiva paistella ja napostella.

      Poista
  2. No nyt on resepti! Tuo täytyy ehdottomasti pitää mielessä kun seuraavan kerran törmään lampaankääpiin.
    Sikäli hyvä sieni juuri tuollaiseen, kun ei ole pillejä eikä helttoja jotka estävät kunnollisen leivityksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pitää mielessä. Meillä ei lampaankäävistä paljon muuta enää tehdäkään. Ainoastaan jotain jämäpaloja, jalat ym. riittää muuhunkin.:) Joskus olen leivittänyt kaupan herkkusieniä siivutettuina, mutta lampaankääpä vie maussa ja koostumuksessa kirkkaasti voiton.

      Poista
  3. Kunpa joskus löytäisi lampaankääpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä jokunen vuosi sitten lampaankääpiä löytyi syksyisin aina korikaupalla. Nyt monta hyvää sienimetsää on laitettu matalaksi ja parhaat paikat menneet. Ihan tuurilla tänäkin syksynä muutaman kerran pari lampaankääpää löydettiin.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-