maanantai 15. toukokuuta 2017

Tyrni-marenkikakku


Koska miehellä ei ole jauhopeukaloa, ja tytär on vielä niin pieni, äitienpäivänä on vaihtoehdot vähissä. Joko leivon kakun itse tai sitten ostetaan kaupasta valmis kakku. Koska ei siinä kakussa välttämättä kovin iso työ ole, leivoin tänäkin vuonna kakun itse. Ostin talvella pienen irtopohjavuoan ja nyt se vuoka pääsi käyttöön. Tein ainoastaan kahden munan kakkupohjan, koska kakunsyöjiä ei nyt ollut kahta enempää. Silti kahdenkin munan kakussa riittää syömistä. Kakusta saa hyvinkin 6 - 8 palaa.


Kakun täytteeksi tein moussen, johon kirpakkaa makua antoi tyrnimehu. Mousseen olisi tyrnin makua saanut enemmänkin käyttämällä tyrnihilloa tai -tahnaa, mutta keittelin nyt vain pikaisesti pakastimessa olevista tyrnimarjoista mehua sen verran, että sain siihen liuotettua liivatteet. Täytteestä tein siksi kirpeähkön, koska kuorrutin kakun marengilla. Kun kuorrutus on makea, täytteessä kannattaa säästellä sokeria. Loppusilauksen kakku sai, kun poltin marengin pinnan kaasupolttimella ja lopuksi koristelin mansikoilla.


Tyrni-marenkikakku

2 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Vuokaan:
voita
vehnäjauhoja

Kostutukseen:
vaniljasokerilla maustettua maitoa

Tyrnimousse:
1 1/2 dl vispikermaa
1 1/2 dl turkkilaista jogurttia
3 liivatelehteä
1/2 dl tyrnimehua
tomusokeria maun mukaan

Kuorrutus:
3 kananmunan valkuaista
2 1/2 dl sokeria
1 dl vettä

Koristeeksi:
tuoreita mansikoita


Leivo kakkupohja. Riko lasiin kananmunat. Mittaa toiseen samanlaiseen lasiin saman verran sokeria kuin kananmunia on toisessa. Mittaa kolmanteen lasiin sama määrä vehnäjauhoja ja sekoita joukkoon leivinjauhe. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (n. 15 cm) ja kypsennä pohjaa 175 asteessa n. 20 min, kunnes taikina ei enää tartu tikkuun kokeiltaessa. Jäähdytä pohja ja kumoa se pois vuoastaan. Leikkaa pohja kolmeen osaan ja kostuta levyt vaniljamaidolla. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti. Kuumenna tyrnimehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet yksitellen joukkoon. Jäähdytä hetki ja kaada tyrnimehu-liivateseos sitten ohuena nauhana vaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Laita kakkulevy irtopohjavuoan pohjalle. Kaada päälle puolet moussesta ja nosta päälle kakkulevy. Kaada päälle loput moussesta ja laita viimeinen kakkulevy päälle. Peitä vuoka tuorekelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa. Poista kakku vuoasta tarjoiluvadille. Valmista marenki. Vaahdota valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi. Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Kiehauta ja keitä, kunnes liemi on 120-asteista (n. 5 - 8 min.). Kaada sokeriliemi ohuena nauhana koko ajan vatkaten valkuaisvaahtoon. Vatkaa, kunnes seos on paksua. Jatka vatkaamista, kunnes marenki on huoneenlämpöistä. Levitä marenki kakun päälle ja reunoille. Ruskista pinta varovasti kaasupolttimella ja koristele kakku lopuksi tuoreilla mansikoilla. Jos marenkia jää, sen voi hyvin pakastaa  rasiassa tai pursotinpussissa. Marenki pysyy pakastimessa pursotusvalmiina. Jääkaapissa ylimääräinen marenki säilyy pari päivää. 


2 kommenttia:

  1. Italialainen marenki on herkullista. Kakuista tulee marengilla tosi näyttäviä! Meillä tuskaillaan 3 munan kakun kanssa ja meitä on sentään 4. No, ehkä se tulee syötyä :)

    VastaaPoista
  2. Upea kakku! Mä päädyin kaupan kakkuun samasta syystä. Eihän se ollut kauhean maukas...vieläkin taitaa olla pala jääkaapissa! Jos itse leivon ensi kerralla!

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-