keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tyrnikääretorttu


Olihan se sitten leivottava kääretorttua, jotta pääsisi käyttämään tyrni curdia johonkin, ennenkuin se tulee kokonaan syötyä suoraan purkista. Tyrni curdin lisäksi laitoin kääretorttuun myös tuorejuustotäytteen. Tyrnikääretorttu piristää arjen kahvihetkiä, mutta se sopii hyvin myös vaikka pääsiäispöytään.

Tyrnikääretorttu

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Lisäksi:
kookoshiutaleita
sokeria

Täyte:
50 g voita
1 1/2 dl tomusokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa

Vaahdota munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut jauhot siivilän läpi varovasti vaahtoon nostellen. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä pohjaa uunissa 225 asteessa n. 6 - 8 min. Kumoa pohja toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu kookoshiutaleita ja sokeria. Anna pohjan jäähtyä. Poista päältä leivinpaperi. Vaahdota huoneenlämmössä pehmennyt voi tomusokerin kanssa vaahdoksi. Vatkaa joukkoon maustamaton tuorejuusto. Levitä tuorejuustoseos pohjan päälle. Levitä tuorejuuston päälle vielä ohut kerros tyrni curdia ja kääri pohja rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Anna tortun vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-