keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Duchesse-bataatit


Joskus harvoin teen lisukkeeksi duchesse-perunoita. Nyt halusin kokeilla onnistuvatko ne myös bataatista. Ja onnistuivathan ne, kunhan vain antoi niiden olla hieman kauemmin uunissa kuin perunoista tehdyt. Duchesse-bataatit voi maustaa ihan oman mielen mukaan, minä käytin mausteena vain suolaa ja cayenne-pippuria. Duchesse-bataattien kanssa syötiin tällä kertaa naudan lehtipihvejä maustevoilla sekä tämän kevään ensimmäiset parsat. Duchesse-bataatteja taidan tehdä seuraavan kerran pääsiäispöytään. Ne sopivat sinne hyvin kauniin värinsäkin puolesta.

Duchesse-bataatit

900 g bataatteja
2 keltuaista
2 rkl voita
1/2 tl suolaa
cayenne-pippuria

Kuori ja paloittele bataatit lohkoiksi kattilaan. Lisää päälle vettä niin, että bataatit juuri peittyvät. Kiehauta ja keitä, kunnes bataatit on kypsiä. Kaada keitinvesi pois ja soseuta bataatit sauvasekoittimella. Sekoita soseeseen keltuaiset sekä voi. Mausta sose suolalla ja cayenne-pippurilla. Pursota sose pieniksi ruusukkeiksi uunipellille leivinpaperin päälle. Paista uunissa 225 asteessa 25 - 30 min., kunnes ruusukkeissa on väriä ja ne irtoavat helposti leivinpaperista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-