keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Hiekkakakku
Kahvikakkuja, tai meillä päin käytetään enemmän nimitystä kuivakakku, leivon tosi harvoin. Useimmiten erilaisia kahvikakkuja tuleekin leivottua vain jouluksi. Eilen kuitenkin ruoanlaiton lomassa tein myös hiekkakakkutaikinan. Hiekkakakkuun tulee aika simppelit ainekset, mutta siitä huolimatta kakussa on riittävästi makua. Hiekkakakku ei ole voimakkaan mausteinen, vaan paremminkin hienostuneen miedon makuinen. Viski tai konjakki antaa kakulle makua, sekä auttaa myöskin taikinaa kohoamaan. Alkoholin voi kuitenkin korvata halutessaan vaikka sitruunan kuorella, joka sekin antaa kakulle hyvän maun.
Hiekkakakku
200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 rkl viskiä tai konjakkia
3 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
Päälle:
tomusokeria
Vaahdota voi ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen, ja lisää viski tai konjakki. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe, ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Tasoita pinta. Kypsennä kakkua uunissa 175 asteessa n. 1 tunti. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Jäähdytä kakku, ja kumoa sitten vuoasta. Siivilöi kakun päälle tomusokeria.
Tunnisteet:
Makeat leivonnaiset,
Ruoka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi, kun tulee lapsuus mieleen tästä. Äiti teki harvase viikko näitä kakkuja, mutta ilman alkoholia :)
VastaaPoistaKaunis ja hyvä kakku ♥
Tämä taisi ennen vanhaan olla aika yleinen kakku, kun aineksetkin on edulliset. Siitä huolimatta hiekkakakku on hyvää.:)
PoistaJäin oikein miettimään, mistä hiekkakakun nimitys mahtaa olla tullut ja mistä koko hiekkakakkuperinne on tullut. Nimen alkuperästä en tiedä, mutta näyttäisi olevan itä-uusimaalaista leipomisperinnettä.
VastaaPoistaHiekkakakku? Olen aina ajatellut sen tulevan siitä, että se on yhtä "mureata" kuin oikea hiekkakakku.
PoistaMinäkin uskoisin, että nimitys tulee kakun koostumuksesta.
PoistaAaah, tätä piti sitten tehdä tänään! Kiitos muikkarista, kakku on nyt uunissa! Tulee ihan lapsuus mieleen, tätä kakkua en ole saanut piiitkään aikaan!
VastaaPoistaVanhojen reseptien muistutuskin on aina paikallaan. Moni saattaa innostua myös tekemään ja onhan aina jokunen sellainenkin, joka ei ole ennen kokeillut.:)
PoistaKahvikakkuja on kyllä moneen lähtöön, ja kiva aina kokeillakin jotain uutta ja erilaista. Ja vanhat klassikotkin pitävät siinä sivussa pintansa. Ei kahvikakut tylsiä ole. Voihan niitä vaikka kuorruttaakin monin eri tavoin.:)
VastaaPoista