tiistai 17. maaliskuuta 2015

Hitaasti haudutettu porsaan etuselkä


Edelleenkin meillä on laitettu viikonloppuisin lihaa uunissa hitaasti hauduttamalla. Nyt ostettiin pala porsaan etuselkää, ja vaikka resepti onkin hyvin simppeli, halusin sen tänne laittaa ihan vain muistuttaakseni, että kannattaa suosia myös näitä tosi edullisia lihan osia. Porsaan etuselällä oli kilohintaa vain 2,49 €, eli ruokaa siitä sai todella halvalla. Kaiken lisäksi nämä halvimmasta päästä olevat osat ovat usein myös sieltä maukkaimmasta päästä. Maustaa voisi tietenkin rohkeamminkin, mutta liha itsessään on jo niin hyvää, että pelkällä suolalla ja pippurillakin pärjää. Etuselän siis vain suolasin ja pippuroin ja kaadoin vielä vuokaan lihalientä. Joukkoon laitoin porkkanoita ja pieniä sipuleita. Niistäkin tulee niin herkullisia, kun liemessä hautuvat kypsiksi. Uunissa possu oli liki viisi tuntia miedossa lämmössä ja oli sen jälkeen murean kypsää. Nyhtöpossuksikin etuselkä olisi sopinut, ja ihan haarukalla nyhdettävää siitä tulikin.

Hitaasti haudutettu porsaan etuselkä

n. 1,3 kg porsaan etuselkää luulla
suolaa
mustapippuria myllystä
3 - 4 porkkanaa
10 pientä sipulia
kokonaisia mustapippureita
2 laakerinlehteä
lihalientä

Ota liha huoneenlämpöön ja hiero pintaan kauttaaltaan suolaa ja mustapippuria. Anna maustua ja lämmetä noin tunnin ajan. Kuori porkkanat ja paloittele reilun kokoisiksi paloiksi. Kuori sipulit. Lisää uunivuokaan lihan ympärille porkkanat ja sipulit, kokonaisia mustapippureita sekä laakerinlehdet. Kaada vuokaan kuumaa lihalientä noin reiluun puoleen väliin saakka. Laita vuoka kansi päällä uuniin 150 asteeseen ja kypsennä lihaa n. 4 - 5 tuntia, kunnes liha on niin kypsää, että irtoaa luusta.


8 kommenttia:

  1. Kiitos, etsin juuri tällaista simppeliä ohjetta!
    Tänään laitan uuniin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, osuipa sopivasti!
    Vaikka olen monta kertaa tehnyt
    niin aina tulee varmistettua googlesta.
    Nyt vain liha uuniin ja kärsivällisyyttä odotteluun 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että osui!:) Mielellään aina itsekin varmistan uunin lämpötilan, ajan ym. Pitkä kypsennysaika, mutta onneksi tulee uunissa ihan itsekseen.

      Poista
  3. Ostin juuri 1,7kg etuselkää ja tämä ohje vaikutti herkulliselta. Huomenna luvattu lumimyrskyä joten laitan lihan uuniin muhimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää myrskypäivän ruokaa on tällaiset uunissa muhineet liharuoat.

      Poista
  4. Aina tulee täältä vilkaistua ohje ^^
    hyvä ja yksinkertanen.
    Porsaan etuselkää isukki toi kilon mukansa paistista tykätään. Uuniin vaan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Tämä on yksinkertaista ja hyvää.:)

      Poista
  5. En olekaan tätä kokeillut aiemmin. Uuniin meni 😊!

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-