keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Appelsiinilotta


Pääsiäisen raikas jälkiruoka valmistuu helposti ja nopeasti appelsiineista, maitorahkasta ja kermasta. Appelsiininen rahkahyytelö kaadetaan hyytymään appelsiinisiivuilla vuorattuun kulhoon ja kulhosta kumotessa hyytelö on kuin charlottakakku. Hyytelön hyytymiseenkään ei kulu paljon aikaa. Appelsiinilotta on valmis kumottavaksi jo tunnissa parissa. Juhlavan näyttävällä appelsiinilotalla voi korvata vaikka pashan, jos haluaa pääsiäiseksi hieman kevyemmän jälkiruoan.

Appelsiinilotta

3 appelsiinia
250 g maitorahkaa
2 1/2 dl vispikermaa
oman maun mukaan tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
6 liivatelehteä
1/2 dl appelsiinimehua
(krokantteja, pähkinä- tai mantelirouhetta, suklaarouhetta tms.)

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Kuori appelsiinit ja leikkaa kaksi appelsiinia siivuiksi. Vuoraa sopiva kulho ensin tuorekelmulla ja sitten appelsiinisiivuilla. Paloittele kolmas appelsiini pieniksi paloiksi. Vaahdota vispikerma ja sekoita joukkoon maitorahka ja appelsiinipalat. Makeuta rahkaseos tomusokerilla ja mausta vaniljasokerilla. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja liuota siihen liivatteet yksitellen. Anna liivateseoksen hetki jäähtyä, ja kaada se sitten ohuena nauhana koko ajan sekoittaen rahkaseoksen joukkoon. Kaada seos kulhoon ja tasoita pinta. Laita appelsiinilotta jääkaappiin, kunnes hyytelö on hyytynyt. Kumoa appelsiinilotta tarjoiluvadille ja poista tuorekelmu. Koristele alareuna tarvittaessa haluamallasi rouheella.


21 kommenttia:

  1. Kaunista!:) Appelsiineista voisikin jotain kehitellä, ovat nyt niin meheviä. Sinä oletkin tarmokkaasti jo valmistellut pääsiäiseksi kaikkea hyvää. Kevääseen ja etenkin pääsiäiseen kuuluu meilläkin, kuten varmaan monilla muillakin raikkaat, hedelmäiset rahkajälkiruoat ja -leivonnaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Appelsiinit ovat olleet nyt tosi hyviä, mehukkaita ja makeita. Tullut syötyä niitä jo kilokaupalla. Nyt oli vaihteeksi kiva tehdäkin niistä jotain, ja tämä on tosi passeli myös pääsiäiseksi.:) Vähän jotain on jo tullut pääsiäiseksi tehtyä, mutta ainakin tämä on silloin jo auttamattomasti loppu, eikä tietenkään säilykään niin pitkään. Mutta äkkiäkös tällaisen uudelleen tekee.:)

      Poista
    2. Nopeasti tosiaan tuollaisen tekee uudelleen pääsiäiseksi.:) Mietin vain, että jos ei pyhinä kerkeä, niin voisikohan tuon tehdä pakastimeen valmiiksi, kärsiikö tällaisissa miten koostumus?

      Poista
    3. Suurin kysymysmerkki pakastamisessa lienee appelsiini. Miten mahtaa pakastaessa käyttäytyä? Tai varmaan ainakin pakastamisen jälkeen on nopeasti syötävä pois. Hyytelön luulisi ainakin suht kohtuullisesti kestävän.

      Poista
  2. Niin iloisen värinen lotta:) Värit oikein loistavat tuossa:)

    VastaaPoista
  3. tosi upea,ihanan keväisen raikas,nam :P

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä kaunis. Pashassa on niin paljon rasvaa, että se takertuu kitalakeen ja tekee syömisen todella epämiellyttäväksi, mutta ehkä se rasvatankkaus on joskus ollut ihan perusteltua pitkän paaston jälkeen... Mieluummin kuitenkin tuollainen raikas appelsiiniherkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tästä saa niin helposti näyttävän näköisen, kun appelsiinin siivut on kauniita.:) Pasha on melkoisen rasvaista, joten tämä on tosi hyvä vaihtoehto sille, jos kaipaa jotain kevyempää ja raikkaampaa. Tosi hyvä koostumus tuli hyytelölle, ja kun sokeriakin käyttää maltillisesti, niin mukavan keveän oloinen päätös on aterialle.:)

      Poista
  5. Upean näköinen, raikas! Sopii erittäin hyvin pääsiäispöytään! Onnistuuko miten tuon herkun leikkaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on hyvä ja raikas.:) Hyvin onnistuu leikkaaminenkin. Nyt leikkasin paloja ihan vain suht teräväreunaisella kakkulapiolla, ja appelsiinin siivutkin meni sillä siististi. Veitsi tietysti kaikkein varmin.:)

      Poista
  6. Mahdottoman kaunis appelsiinilotta :) Itse olen nyt lueskellut vanhoja reseptikirjoja -60 ja -40 luvuilta ja lupasin jo äidille tehdä Charlotte russen noudattamalla vanhaa ohjetta. Jos ensi viikolla sen tekisin :) Sopii pääsiäiseen tuo peruslottakin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Joskus täytyisi itsekin tehdä oikein kunnon charlotte russe. Minulla on ainakin yksi hyvä mokkainen resepti Pauligin kahvikirjassa. Jäätelöcharlottaakin olen joskus tehnyt. Kaikki sopivat hyvin myös juhlatarjottaviksi.:)

      Poista
  7. Onpa kauniin näköinen ja raikkaan oloinen kevyt jälkiruoka pääsiäiseksi!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tosi raikasta oli ja kevyttä. Sopii tuhdimmankin aterian päätteeksi.:)

      Poista
  8. Tämä menee meillä kokeiluun nyt pääsiäisenä! Näyttää niin ihan virkeältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. Toivottavasti maistuu!:) Ainakin meillä syötiin aika nopeasti lotta pois. Mukavan raikasta ja kevyehköä.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-