lauantai 17. tammikuuta 2015

Punaherukkakiisseli


Olen nyt koittanut saada marjoja vähenemään pakastimesta, ja varsinkin kiisseleitä on tullut tehtyä vähintään kerran viikossa. Kiisselin keittämiseen ei mene kauheasti aikaa, ja kiisseli maistuu niin aamu-, ilta- ja välipalanakin. Jälkiruoaksikin kiisseli sopii hyvin, etenkin kermavaahdon kanssa tarjotessa. Yksi suosikkikiisseleistäni on punaherukkakiisseli. Kirpakoista marjoista, kuten herukoista, puolukoista ja karpaloista, tuleekin mielestäni parhaat kiisselit. Punaherukkakiisselistä siivilöin aina marjat pois, ja jäljelle jää kauniin punainen, sileä mehukiisseli. Kermavaahdon kanssa kirpeähkö kiisseli on tavattoman hyvää!

Punaherukkakiisseli

n. 8 dl punaherukoita
6 dl vettä
2 dl sokeria
5 rkl perunajauhoja
tilkka kylmää vettä

Tarjoiluun:
kermavaahtoa

Kaada punaherukat ja vesi kattilaan ja keitä n. 10 - 15 min. Siivilöi marjojen kuoret pois ja kaada mehu takaisin kattilaan. Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja  kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kattilaan mehun joukkoon. Laita kattila takaisin liedelle ja kiehauta, kunnes kiisseli pulpahtaa. Ota kattila liedeltä ja jaa kiisseli tarjoiluastioihin. Jäähdytä. Tarjoile punaherukkakiisseli kermavaahdon kera.

22 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näkonen. Varmasti on namia.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On tosi hyvää, eikä ketään pääse kiusaamaan sattumatkaan.:)

      Poista
  2. Varmasti ihanaa, meillä onkin pakastimessa punaherukka mehua, taidan tehdä siitä kiisseliä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi hyvää, ja valmiista mehusta vieläkin nopeampi valmistaa.:)

      Poista
  3. Joo! Punaherukasta mekin tykättään. Ja onhan se kaunis ;)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaherukat on hyviä, varsinkin kiisseleissä ja marjapiiraissa.:) Kauniin punainen väri on.:)

      Poista
  4. Meilläkin on punaherukoita vielä jäljellä aika satsi. Olen hukannut niitä vispipuuroihin ja kiisselikin tuli tehtyä. Ne siemenet ois ollut hyvä siivilöidä pois, itselläni jäi tekemättä ja hammastikkua tarvittiin ahkeraan syömisen jälkeen ;) Kauniin väriset kiisselit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpeinä marjoina punaherukat ovatkin tosi sopivia myös vispipuuroon. Ne siemenet on tosiaan aika ikäviä joissain ruoissa, joten kiisselistä varsinkin siivilöin mieluusti kaiken ylimääräisen pois.:)

      Poista
  5. Punaherukkakiisseli on meidän perheen herkkua, nams =) Kermavaahto on piste iin päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karpalokiisselin jälkeen mielestäni ihan parasta. Ja ehdottomasti kermavaahtoa taittamaan kirpeyttä.:)

      Poista
  6. Ihana väri. Meillä on yritetty tyhjätä mansikkapuolta sekä mustikoita :) että voi sitten taas kesällä stressata, että mistä niitä saisi. Punaherukoita en laittanutkaan lainkaan, pitää ensi kesänä kyllä niitäkin pakastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaherukoista tulee kaunis väri. Hyytelökakkuihinkin saa hienon punaisen kiilteen punaherukkamehusta.:) Meillä on vähän joka sorttia marjoja tyhjennettävänä, mutta eiköhän ne siitä kulu, kun ahkerasti koittaa vaan jotain tehdä.:) Välillä ei kyllä millään malttaisi niitä hankalammin saatavia käyttää.;)

      Poista
  7. Nam, varmasti todella hyvää, varsinkin kun siemenet on vielä siivilöity pois:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvää, eikä ole siemenet häiritsemässä.:)

      Poista
  8. Miten käyttäisin pakastimeen jääneen piparkakkutaikinan pois, muuten kuin leipomalla siitä pipareita?
    Olis hyvä käyttää pois ennen kuin menee vanhaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisikö mieli vaikka kakkua? Piparkakkutaikinasta saa pohjan vaikka juustokakkuun. Tai toinen mikä äkkiseltään tulee mieleen, on piparipullat. Joko pikkupullia, joihin päälle ottaa muotilla piparitaikinasta kuviot, ja pullat sopisi varmaan laskiaispulliksikin. Tai sitten kierrepullia, johon pullataikinalevyn päälle kaulitsee piparkakkutaikinalevyn, kääräisee rullalle ja leikkaa annospaloiksi.:)

      Poista
    2. Kiitos kivoista vinkeistä, taidan leipoa pullaa.

      Poista
    3. Kiva olla avuksi.:) Piparipullat onkin hyviä.:)

      Poista
  9. Punaherukka on aina ollut yksi lempimarjoistani. Leivon usein HS:n ohjeella punaherukkapiirakkaa (ohje taitaa olla omassa blogissanikin.:)), ja toinen suosikkini on punaherukkaruudut, jota sinä olet leiponut ja kehunut! Tämä kiisseli maistuisi kyllä. Ehkä teenkin sitä, kun haen vanhemmilta lisää marjoja omaan pikkupakastimeen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaherukat on varsinkin marjapiiraissa ihan parhaita, kun kirpeän ja makean yhdistelmä on niin toimiva. Kiisselikin on punaherukoista tehtynä yksi parhaimmista.:)

      Poista
  10. En oo ihan varma julkaisiko tämä äsken kommenttia vai ei, niin uusi yritys. Keittelin tämän ohjeen pohjalta äsken kiisselit kaappiin, mutta siulta on tainut sokerit unohtua ohjeesta. :) osasin toki itsekin ne kattilaan laittaa.

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-