keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Perunarieskat


Tässä yksi päivä tuli tehtyä perunamuusia reilu kattilallinen, ja muusia jäi yli. Onneksi ylimääräinen muusi ei kuitenkaan koskaan ole mikään ongelma. Muusin saa hyödynnettyä monin eri tavoin. Yksi parhaista käyttötavoista muusin lopulle on kuitenkin perunarieskat. Uunituoreet perunarieskat ovat voin sulaessa päällä niin herkullisia, ettei ylimääräisiä rieskoja koskaan jää. Kaikki menee aina heti kuumiltaan. Rieskoja on kaiken lisäksi tosi helppo ja nopea leipoakin. Eilen jaksoin niitä vielä tehdä monen tunnin lumenluonnin päätteeksi, ja kyllä ne sitten maistuivatkin erityisen hyviltä rankan työn päätteeksi.

Perunarieskat

3 dl perunamuusia
2 dl ohrajauhoja
1 kananmuna
ripaus suolaa

Lisää kylmään perunamuusiin ohrajauhot, kananmuna ja suola, ja sekoita taikina tasaiseksi. Nosta taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle saman kokoisia nokareita ja taputtele ne jauhon avulla n. puolen sentin vahvuisiksi leiviksi. Pistele rieskojen pinta haarukalla ja paista uunin keskitasolla 250 asteessa n. 10 - 15 minuuttia.

12 kommenttia:

  1. Kyllä maistuu täälläkin ja usein käytänkin perunamuusin jämän rieskojen tekemiseen. Usein laitan muusiin perunoiden lisäksi vähän porkkanoita ja sen jämät sopii myös hyvin rieskoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten se loppu muusi päätyy rieskoihin. Rieskat vain ovat niin hyviä.:) Ja rieskoihin sopii muunkinlainen muusi kuin vain pelkästä perunasta tehty. Ei haittaa ollenkaan, vaikka muitakin juureksia on joukossa, tai vaikka pinaattia.:)

      Poista
  2. Ihanaa...maistuisi kyllä, vaikken leipää olekkaan aikoihin syönyt. Minä käytin eilisen perunasoseen lopun kanssasyöjän tämän päivän lounaaseen eli tein ihan tavallista jauheliha-perunasoselaatikkoa. Hyvin näytti maistuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten saat oltua ilman leipää? Olen joskus koittanut olla vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja tosi vaikeaa on olla ilman leipää. Jauheliha-perunasoselaatikko on tosiaan yksi hyvä myös, mihin voi lopun käyttää.:)

      Poista
  3. Oi kuinka herkulliselta näyttäis juuri nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä rieskat on lämpiminä tosi hyviä.:)

      Poista
  4. Täytyypä muistaa ensi kerralla tehdä ihan tarkoituksella "vähän" liian iso satsi perunamuusia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä melkein joutuukin tarkoituksella tekemään liikaa. Muusi itsekin on hyvin kuluvaista.:)

      Poista
  5. Nam, todella hyviä! Itse tein porkkanarieskoja viime viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ja muistakin juureksista tulee maistuvia.:)

      Poista
  6. Perunarieskat ovat kyllä ihan loistavan hyviä! Ihan toivoo, että perunamuusia joskus jäisi yli.;) Vaikka meillä ei kyllä jää, joten pitänee tehdä tarkoituksella enemmän ensi kerralla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin tahtoo kaikki perunamuusi aina mennä, mutta pitää vain yrittää tehdä reilummin, että saa myös rieskoja.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-