sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Munasalaattileivät


Sunnuntaiaamuisin on aamiaisellekin vähän enemmän aikaa, ja silloin on mukava tehdä jotain arkiaamuista poikkeavaa aamupalaa. Tänä aamuna tarjosin aamiaisella herkullisia ja täyttäviä munasalaattileipiä, joiden valmistamisen aloitin jo edellisenä iltana kananmunien keittämisellä. Kun kananmunat olivat jo valmiina, aamulla pääsi pikkaisen helpommalla ja leivät olivat valmiina nopeammin. Siinä sivussa, kun valmistelin munasalaattia, kypsensin pekonisiivut helposti uunissa ja paahdoin leivät. Kun salaatti oli valmista, sai pekoninkin jo uunista ja leivät olivat valmiita täytettäviksi. Munasalaattileivät ovat täydellisiä aamiaisleipinä, ja eväsleiviksikin ne sopivat hyvin.

Munasalaattileivät
(6 leipää)

Munasalaatti:
6 kovaksi keitettyä kananmunaa
2 rkl majoneesia
2 rkl kurkkusalaattia
1 tl Dijon -hunajasinappia tai muuta hyvää sinappia
1 tl paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi:
12 siivua paahtoleipää
lehtisalaattia
1 pkt pekonia paistettuna

Paahda leivät ja paista pekonit pannulla tai uunissa sillä välin, kun valmistat munasalaatin. Kuori keitetyt kananmunat, laita ne kulhoon ja hienonna haarukalla. Lisää joukkoon majoneesi, kurkkusalaatti ja sinappi. Sekoita ainekset tasaisesti yhteen ja mausta paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Aseta kuudelle paahdetulle paahtoleivälle lehtisalaattia, jaa päälle pekonisiivut ja lopuksi munasalaatti. Aseta loput kuusi paahtoleipää kansiksi. Halutessasi voit myös leikata leivät kolmioleiviksi.


8 kommenttia:

  1. Sulla on runsaasti kauniita astioita. Kruunavat sun herkkuruokasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja lisää kaipaisi, vaikka kaapit on tupaten täynnä. On vain kiva, kun on kuvatessa, mistä valita.:)

      Poista
  2. Nam!! Kun on tulee seuraava vapaa viikonloppu, niin näitä on ehdottomasti testattava aamupalaksi!! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa vain. Ainakin meillä leivistä tykättiin.:)

      Poista
  3. No simppeliä, mutta kuulostaa hirmu herrrrrkulliselle! Taijan laittaa tämän korvan taakse, ku musta o kans kiva tehä viikonloppusin parempaa aamupallaa ja vaihtelu virkistää, nyt oon siirtyny valamistaan munat uunisa vesihauteesa, tullee ihanan pehemiä koostumus... ja jotenki ne munat vaa kuuluu aamupallaan, ni uuvet vinkit o tervetulleita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi simppeliä, mutta myöskin hyvää leivän täytteenä. Kananmunat kuuluu ehdottomasti niihin pidempiin aamuihin, mutta niihinkin on kiva saada jotain vaihtelua. Minun pitääkin kokeilla vesihauteessa kypsentämistä.:)

      Poista
  4. Herkkuleivät, tykkään.:) Pitkät viikonloppuaamiaiset on kyllä parhaita.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyviä, tehdään toistekin.:) Arkiaamuisin tuleekin usein syötyä kiireessä paljon huonommin. Viikonloppuisin otetaan sitten takaisin päin.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-