tiistai 4. marraskuuta 2014

Kebablihakastike & itse tehty kebab


Tein loppuviikosta kebablihaa kilosta naudan jauhelihaa. Lihamassan muotoilin kahdeksi pötkyläksi ja toinen siivutettiin lastuiksi pitaleipien väliin muiden lisukkeiden kera perjantaina. Jätin pitaleivät kuvaamatta, koska suunnittelin tekeväni uudet heti lauantaina jäljellä olevasta kebabtangosta. Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun miehelle napsahti tuplavuoro töissä, ja aamukuudesta iltakymmeneen töissä olevalle piti nopeasti kehitellä jotain sopivampaa eväsruoaksi. Niin syntyi sitten kebablihalastuista kastike riisille. Suunnitelman muutos ei ollut ollenkaan paha asia, vaan kastike sai kehuja. Hyvää se olikin annoksen vaatimattomasta ulkomuodosta huolimatta. Tätä tulee tehtyä toistekin.

Kebablihakastike & itse tehty kebab

Kebab:
500 g naudan jauhelihaa
n. 1/2 - 1 rkl suolaa
n. 1/2 - 1 rkl mustapippuria
n. 1 rkl paprikajauhetta
1/2 tl valkosipulijauhetta
1 tl cayennea
2 tl oreganoa
1 tl sokeria
2 rkl oliiviöljyä

Laita jauheliha monitoimikoneeseen. Sekoita mausteet oliiviöljyn joukkoon ja lisää maustetahna myös monitoimikoneeseen. Anna koneen käydä, kunnes ainekset on hyvin ja tiiviisti keskenään sekaisin ja jauhelihan rakenne on rikki. Muotoile jauhelihamassa pötköksi ja kääri pötkö tiukkaan foliopakettiin. Kypsennä 100 -asteisessa uunissa n. 4 tuntia. Ota paketti uunista ja anna lihan vetäytyä rauhassa paketissaan. Sen jälkeen jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Vuole valmiista kebablihasta veitsellä tai juustohöylällä ohuita lastuja ja lämmitä lastut uunissa tai pannulla ennen tarjoilua.

Kebablihakastike:
2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
1 punainen chili
n. 400 - 500 g kebablastuja
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl lihalientä
2 dl ruokakermaa
1 prk ananaskuutioita
2 rkl worcestershire-kastiketta
(suolaa)

Kuumenna pannulla ruokaöljy ja kuullota siinä kuorittu ja hienonnettu sipuli sekä hienonnettu chili pehmeäksi. Lisää kebablastut ja ruskista kevyesti. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja lisää joukkoon vähitellen lihaliemi ja ruokakerma sitä mukaa, kun kastike sakenee. Lisää ananaskuutiot ja keitä kastiketta n. 10 - 15 minuuttia. Mausta kastike worcestershire-kastikkeella ja tarkista suola. Tarjoa keitetyn riisin kera.

6 kommenttia:

  1. Ostin kanssa naudan paistijauhelihaa isomman määrän pakastimeen, sillä se oli lähikaupan tiskissä tarjouksessa ennen pyhiä. Viikonlopulla tehtiin naudan sisäfileestä lehtipihvejä, jotka syötiin Valion valkosipulivoin ja itsetehtyjen valkosipuliperunoiden kanssa. Meni ruokailu sen verran myöhäiseksi, että jäi vaan kuvat ottamatta. Noh, ensi kerralla sitten, hyvää oli kyllä. Nyt olen pyöritellyt eilisen ja tämän päivän mielessäni itsetehtyä kebabia, jota on pitänyt jo kauan kokeilla. Jännä nähdä, ihastunko ikihyviksi.. Niin luulen käyvän. Ei ole kauan, kun käytiin avomieheni kanssa paikallisessa kebabilla, ja oli kyllä pettymys. Tästä lähtien teen kyllä mieluusti itse. Pitaleipien väliin minäkin ajattelin lihan sujauttaa, tai ihan vaan sämpylöiden... Katsotaan nyt.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungissa oli myös kilon naudan jauhelihapaketit tosi halpoja. Harmittaa, kun ei tullut ostettua myös pakastimeen. Itse tehdystä kebablihasta tulee hyvää. Saa tosi hyviä pitaleipiä ja muussakin käytössä menee hyvin.:) Nyt on taas kuvauksen kannalta huonot ajat. Jos jotain kokkailee iltasella, ei paljon viitsi alkaa kuvaamaan, kun sähkövaloissa ei kovin hyviä kuvia tule. Blogiin tulevia pitää koittaa tehdä päiväsaikaan, mutta eihän se aina onnistu...

      Poista
  2. Itse tehty kebab on kyllä todella hyvää. Teimme kesällä karitsan jauhelihasta ja siitäkin tuli erinomaista. Kuvaaminen tähän vuoden aikaan on kyllä suorastaan syvältä, varsinkin kun meillä paras kuvaus aika on silloin kun lapset ovat nukkumassa ja olisi rauhassa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvää ja tosi helppo tehdäkin. Karitsan jauhelihasta tulisi varmasti tosi hyvää. Täällä vain sitä on tosi huonosti saatavilla, ja silloin kun saa, hinta on pilvissä. Kyllä kesäaikaan kelpaa, kun valoa riittää aikaisesta aamusta iltamyöhälle. Nyt ei paljon inspiroi kuvaaminen, kun on pimeää ja kuvista tulee heti huonompilaatuisia.

      Poista
  3. Kokeilin tätä tänään. jätin vaan chilin pois, kun lapsi ei oikein arvosta tulisia juttuja, mutta oli tosi hyvää ilmankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että maistui.:) Jos paprikasta pitää, sekin sopisi tähän mukaan ihan hyvin. Ainakin antaisi maun lisäksi vähän väriäkin.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-