lauantai 1. marraskuuta 2014

Porkkana-lipstikkakeitto


Olin mukana Blogiringin ja Valion kampanjassa, jossa siis muutaman muun bloggaajan kanssa testasimme uusia maustevoita ja olimme mukana tuotekehittelyssä. Kehittelimme myös jokainen viisi reseptiä maustevoita käyttäen. Resepteistä tehtiin kaksi kampanjapostausta. Koska kolme muutakin kehittelemääni reseptiä ovat käyttökelpoisia, ajattelin laitella nekin nyt tänne blogiin näkyville, kun varsinainen kampanjakin on jo omalta kohdaltani ohi. Reseptien kehittelyhän tapahtui viime vuonna sellaiseen aikaan, kun omalta kasvimaalta saattoi hyvin käyttää raaka-aineita hyödyksi. Resepti ei siis ole ihan sesongin mukainen, mutta kannattaa pitää mielessä, kunhan taas lipstikka-aika koittaa. Samettinen lipstikkakeitto on hyvää. Sitä tulee tehtyä aina alkukesästä, kun lipstikan lehdet ovat vielä nuoria. Kampanjan yhteydessä kehittelin toisenlaisen keittoversion ja käytin joukossa lisäksi porkkanaa, joka antoi keitolle kauniin värisävyn sekä myöskin makuun hyvää makeutta. Keiton ainekset kuullottelin valkosipulivoissa, joka antoi hyvän lisämaun. Rapeaksi paistettu pekoni sopii hyvin keiton kanssa tarjottavaksi, mutta voi hyvin jättää poiskin tai korvata jollain muulla, esimerkiksi leipäkrutongeilla.

Lipstikka-porkkanakeitto

50 g Valio Valkosipulivoita
1 sipuli
1/2 – 1 dl tuoreita lipstikan lehtiä
4 – 5 porkkanaa
3 jauhoista perunaa
7 dl kasvislientä
2 dl Valio ruokakermaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Tarjoiluun:
rapeaksi paistettua pekonia

Hienonna lipstikka. Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja paloittele porkkanat ja perunat. Sulata kattilassa valkosipulivoi ja kuullota hienonnettu sipuli pehmeäksi. Lisää joukkoon lipstikka ja juurekset. Hauduta kasviksia kannen alla 5 – 10 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää joukkoon kasvisliemi ja kiehauta. Keitä keittoa 15 – 20 minuuttia, kunnes juurekset on pehmenneet. Soseuta keitto, ja lisää kerma. Kiehauta ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile keitto rapeaksi paistetun pekonin kanssa.


 Valkosipulivoi saatu Valiolta kampanjan yhteydessä.

6 kommenttia:

  1. On kyllä samettisen näköistä keittoa.:) Soppa maistuu mainiosti myös tähän aikaan vuodesta, joten tämä on ihan hyvä julkaisuajankohta! Lipstikka on kyllä ihana yrtti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy ja talvi onkin ihan parasta aikaa lämpimille keitoille. Ei kauheasti kesäaikaan tule keittoja tehtyä. Ainoa poikkeus lähinnä lipstikka- ja pinaattikeitot, kun saa tuoreet raaka-aineet omasta maasta käyttöön.:) Lipstikassa on makua, ja hienoa, että on monivuotinen.:)

      Poista
  2. Harmittaa niin paljon, kun tuota lisptikkaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta ei uskalla ( pysty) käyttämään enempää kuin tuon määrän ruoissa :) ihanan näköistä keittoa olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipstikan maku on niin voimakas, ettei sitä kerralla kovin paljon voi laittaa. Ja tosi reheväkasvuinen. Ei meinaa kaikkea saada käytettyä. Porkkana antoi lipstikkakeitolle tosi kivan lisän makuun ja väriin.:)

      Poista
  3. Aiwan mahtava juttu!

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-