tiistai 12. elokuuta 2014

Salaatti lehtikaalista, persikasta ja vuohenjuustosta


Kokeilin tänä kesänä ensimmäistä kertaa lehtikaalin kasvatusta. Osan lehtikaalin siemenistä kylvin kasvimaalle, osan laatikkoon. Näköjään ei mikään helppo kasvatettava. Suurimpana riesana lehtikaalin kasvatuksessa on ötökät, jotka iskevät kiinni heti, kun vähänkin alkaa vihreää mullasta pilkottamaan. Lehdet ovat reikiä täynnä jo ennen kuin ovat edes kunnolla kehittyneet. Kasvimaalla toisena riesana oli tänä kesänä kuivuus, jota yritettiin sadettamallakin hieman helpottaa, mutta kannettu vesi ei ole koskaan puutarhassa sama asia kuin taivaalta satava. Laatikossa kasvava lehtikaali kärsi puolestaan liikakastelusta. Sato jäi siis todella pieneksi. Koko lehtikaalisadon käytin salaattiin, johon paistoin pannulla tuoretta persikkaa sekä vuohenjuuston siivuja. Kastikkeeksi sekoitin vinaigretten. Kaunis ja maukas salaatti syötiin puoliksi. Lehtikaalin kasvatuksessa ei vielä lannistuta, vaan ensi kesänä otetaan uusi yritys.

Salaatti lehtikaalista,persikasta ja vuohenjuustosta

pieni nippu lehtikaalia
1 tuore persikka
pala vuohenjuustoa
pieni kourallinen pensasmustikoita
pieni kourallinen pinjansiemeniä

Vinaigrette:
2 rkl ruokaöljyä
1 rkl vadelma & persikka-omenaviinietikkaa
1 tl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä

Revi lehtikaalin lehdet tarjoilulautaselle. Halkaise persikka, poista kivi ja leikkaa puolikkaat lohkoiksi. Paista lohkot parilapannulla molemmin puolin, kunnes pintaan tulee väriä. Leikkaa vuohenjuustopala reilun paksuisiksi siivuiksi ja paista pannulla molemmin puolin, kunnes pinta saa hyvän värin. Asettele persikkalohkot ja vuohenjuustosiivut lehtikaalin päälle lautaselle. Paahda pinjansiemenet pannulla ja ripottele salaatin päälle. Ripottele päälle myös pensasmustikat. Sekoita vinaigretten ainekset hyvin yhteen ja pirskottele kastike salaatin päälle.


12 kommenttia:

  1. Ihana makuyhdistelmä! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan näköinen asettelu ja kuulostaa hyvältä! Persikat on niiiiin hyviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Useimmiten persikat tulee syötyä ihan vain sellaisenaan pois. Ovat niin hyviä, etteivät ehdi mihinkään ruoanlaittoon. Tällä kertaa sentään pääsivät salaattiin ja oli hyvää.:)

      Poista
  3. todella herkullisen näköistä...voin kuvitella miten hyvin sopii yhteen vuohenjuusto ja persikka,me tykätään paistetusta halloumista ja nektariinista(kin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Yhtä hyvin tähän sopisi myös nektariini persikan sijaan. Makean hedelmän ja suolaisen juuston yhdistelmä on kyllä aika mainio.:)

      Poista
  4. Ihana idea!!! Mulla kasvaa nykyään salaatit ja yrtit altakasteluparvekelaatikoissa terassilla - ja vielä tosi paahteisessa kohtaa. Ja hyvin!!! Voisikohan lehtikaali menestyä sellaisessa. Silloin saa juuri sen veden mitä tarvitsee. Olen huomannut, että ötökät eivät iske laatikkoihin niin tehokkaasti kuin kasvimaan kasveihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Epäilemättä lehtikaali menestyisi altakastelulaatikossa. Minulla oli lehtikaalia puisessa laatikossa, missä ei ollut mitään mitä kautta vesi pääsisi pois. Niinhän siinä sitten helposti käy, että saa vettä liikaa ja nuupahtaa... Ötökät eivät jostain syystä kiusaa laatikoissa ja ruukuissa niin paljon kuin avomaalla.

      Poista
  5. Onpa iloisen värinen salaatti! Ensimmäisestä kuvasta tosin katsoin, että olet käyttänyt pieniä ostereita tai simpukoita, mutta nepä olivatkin vuohenjuustoa ;) Varsinainen silmänkääntötemppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat värit tähän salaattiin tulikin.:) Kieltämättä vuohenjuustosiivut näyttävät vähän joltain simpukoilta, kun ei vuohenjuustopötkyläkään ollut enää ihan pyöreässä muodossaan.;)

      Poista
  6. Oi kuinka kaunis! Meilläkin lehtikaali joutuu aina ensin ötököiden ruoaksi, mutta olemme siihen tyytyneet ja keräämme oman satomme vasta, kun ötökät ovat jo kuolleet. Lehtikaali tuottaa hyvin satoa pitkälle lokakuuhun, joten annamme ensin muiden herkutella ennenkuin itse käymme kimppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Kovasti ötökät aina tykkäävät kaalikasveista. Lehtikaalinkin olisi tietysti voinut ensin peittää jollain ja estää ötököiden pääsy, mutta en jaksanut alkaa pelaamaan peitteiden kanssa. Meilläkin näyttää kasvimaalla lehtikaali nyt piristyneen, vaikka kaikki lehdet sieltä keräsin pois. Ehkä kuitenkin saadaan vielä satoa lisää, kun onhan tässä vielä paljon kasvuaikaa.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-