keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hevospalvipasta


Tehtaanmyymälästä tulee usein ostettua hevospalvia, kun sitä vain sattuu olemaan tarjolla. Nyt sitä onkin useimmiten tiskistä löytynyt, ja viime viikonloppunakin ostettiin pari palaa. Olivat siis valmiiksi pakattuina noin 300 gramman paloina. Lähes ilmaisiakin vielä, kun olivat kakkoslaatua, mutta silti ihan priimaa. Vaivaiset 5 €/kg, joten ei tullut kahdelle palalle hintaa oikein mitään. Hevospalvi on meillä miehen herkkua. Yleensä palvi meneekin ihan sellaisenaan tai leivän päälle siivutettuna. Nyt, kun palvia oli kaksi palaa, halusin hyödyntää osan myös ruoanlaitossa, ja käytin palvia pastan kastikkeessa. Metsästä löytyi pikkaisen suppilovahveroitakin, ja ne sopivat kastikkeen joukkoon myös vallan hyvin. Mausteeksi kastike ei kaivannut suolaa, pippuria ja persiljaa kummempaa, koska hevospalvissa on itsessään runsaasti makua.

Hevospalvipasta

1 pkt esim. pennepastaa

Kastike:
tilkka rasvaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
n. 2 dl suppilovahveroita
n. 150 - 200 g hevospalvia
5 dl ruokakermaa
2 - 3 rkl vaaleaa kastikesuurustetta
suolaa
mustapippuria myllystä
persiljaa

Tarjoiluun:
juustoraastetta

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Poista paprikasta siemenet ja kuutioi pieneksi. Kuumenna pannulla rasva ja kuullota sipulit ja paprikat pehmeiksi. Lisää pannulle suppilovahverot ja jatka paistamista. Kuutioi hevospalvi pieniksi kuutioiksi ja lisää pannulle. Kaada joukkoon ruokakerma. Kiehauta, ja suurusta kastikesuurusteella. Mausta kastike suolalla, mustapippurilla ja persiljalla. Kaada kastike valmiin pastan joukkoon. Sekoita kastike tasaisesti pastan kanssa yhteen ja tarjoile juustoraasteen kera.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Thanks. It was good and very quick and easy to make.:)

      Poista
  2. Hevosenliha on hyvää, harvoin vain saa ja tosiaan yleensä kallistakin. Hevosenpalvia olen itsekin joskus ostanut ja todella hyvän makuista on. Sen lihan syöminen vaan on niin tunnerikasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä hevospalvi on enemmänkin miehen mieleen, itselleni se meni tässä pastan joukossa. Tuo tunnepuoli tuntuu olevan aika monella, kun hevosen lihasta on kyse. Toisaalta, jos itsekin alan syödessä miettiä possuja, kanoja ja muita, niin siinä vaiheessa meinaa jäädä syömättä...

      Poista
  3. Näyttää hyvältä!:) Meillä suositaan varsinkin arkena pastoja. Taas tällainen resepti, jonka tiedän uppoavan todella hyvin varsinkin perheen miesväkeen. Hevospalvia on meidän talossa maisteltu harvakseltaan. Käsittääkseni korkean hinnan / saatavuutensa vuoksi. En sitten tiedä.. En ole nimittäin itselleni sitä ostanut. Täytyypä katsella, jos palvia joulupöytään hankkisi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Meillä aika vähän syödään pastaa, kun mies kaipaa aina perunoita pöytään. Välillä kuitenkin on niin helppoa ja nopeaa tehdä joku pastaruokakin.;) Meillä päin ei kaupoissa ole hevospalvia näkynyt, mutta tuolla tehtaanmyymälässä sitä on useinkin tarjolla, ja todellakin halvalla, jos sattuu olemaan II-laatua. Normaalihinta onkin sitten paljon korkeampi. Tähän pastaan voisi tietenkin käyttää myös palvikinkkua, jos hevosta ei ole saatavilla.;) Ensimmäisen kerran meillä ostettiin hevospalvia viime vuonna juurikin joulupöytään.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-