torstai 9. elokuuta 2012

Sitruunainen vadelmahillo


Eilen keräsin taas kypsät puutarhavadelmat talteen, ja sain saalista noin kolmisen kiloa. Päätin keittää osan vadelmista hilloksi, koska pakastimessakin alkaa niitä jo olla monta rasiallista, ja lisää on tulossa, kunhan kaikki vain kypsyy. Keittiön työpöydällä pyöri pari sitruunaa, joten käytin nekin sitten hilloon antamaan sitruunaista lisämakua ja hieman taittamaan hillon makeutta. Hillosta tuli hyvää! Siinä on sopivasti vadelman ja sitruunan makua, ja maut täydentävät hienosti toisiaan. Hilloa maisteltiin jo heti tuoreeltaan illalla vaniljajäätelön ja tuoreiden vadelmien ja pensasmustikoiden kanssa. Jäätelöannos maistui paremmalta kuin vaniljajäätelö mansikoiden kanssa. Koska vadelmia vielä on reilusti kypsymässä, täytyy varmaan muutaman päivän päästä keitellä ihan perinteistäkin vadelmahilloa...

Sitruunainen vadelmahillo

2 kg tuoreita vadelmia
2 sitruunan raastettu kuori ja puserrettu mehu
1 kg hillosokeria

Laita puhdistetut vadelmat kattilaan. Raasta joukkoon hyvin pestyistä sitruunoista kuoret ja puserra joukkoon sitruunoista mehut. Kuumenna. Sekoita hillosokeri höyryävään seokseen, kuumenna kiehuvaksi ja keitä kevyesti poreillen 10 - 15 minuuttia. Sekoita välillä, ja kuori pois hilloon muodostuva vaahto. Anna hillon jäähtyä noin puoli tuntia. Sekoita pari kertaa jäähtymisen aikana. Kaada hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin, sulje hyvin. Hillo hyytyy lopullisesti noin vuorokaudessa. Säilytä viileässä.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa herkulliselta hillolta! Nyt alkoi tehdä mieli lettuja, itsetehdyn hillon kanssa.. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lettuhillona tämä onkin varmasti kaikkein mainioin. Viikonloppuna pitää paistella vielä kesän viimeiset appelsiiniset muurinpohjaletut ja syödä uuden hillon kanssa.:)

      Poista
  2. Oi että, näyttää ihan taivaallisen hyvältä! Meillä on omalla pihalla vain herukkapensaita ja kesämökilläkin ovat vadelma-apajat jääneet vähitellen metsittymisen alle, nyyh. Mutta säilönpä silti tämän reseptin korvan taakse talteen, vaikuttaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsävadelmat ovat aika kiven alla. Vaikea löytää hyvää paikkaa, tai sitten joku muu on ehtinyt jo ensin. Ja aika ikävä kerätäkin jossain puskan keskellä. Puutarhavadelmien kanssa pääsee onneksi helpommalla, vaikkei niissä aromit olekaan ihan niin hyvät kuin luonnonvaraisissa. Meillä on pihassa pitkä vadelmapenkki, ja ensi kesänä varmaan saadaan jo keltavadelmiakin, kun niitäkin on nyt toinen penkillinen kasvamassa.:) Tästä hillosta tuli kivan makuista, kun sitruuna raikastaa ja antaa kirpeyttä.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-