tiistai 18. elokuuta 2020

Sriracha-lohivartaat

Kasvisten ja pihvien lisäksi on mukava grillata myös erilaisia vartaita. Usein vartaisiin päätyy lohta, ja tänä kesänä meillä on muutamaan otteeseen grillattu mausteisia sriracha-lohivartaita. Lohen lisäksi vartaisiin tulee ananasta. Lohi- ja ananaspalojen annan marinoitua ennen grillausta. Sitten ainekset pujotellaan varrastikkuihin ja grillaamaan. Lohi kypsyy nopeasti, joten aktiivista valmistusaikaa vartaisiin ei paljon kulu. Sriracha-lohivartaiden seuraksi voi keittää vaikka riisiä tai tarjota vartaat salaatin kera.

Sriracha-lohivartaat

n. 1 kg merilohifileetä
suolaa
mustapippuria myllystä
1 prk ananaskuutioita
2 valkosipulin kynttä
3 rkl sriracha-kastiketta
3 rkl soijakastiketta
3 rkl juoksevaa hunajaa

Lisäksi:
seesamin siemeniä
tuoretta korianteria 

Poista lohifileestä nahka ja leikkaa lohi kuutioiksi. Mausta kuutiot suolalla ja mustapippurilla. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet ja sekoita joukkoon sriracha-kastike, soijakastike ja hunaja. Valuta ananaspurkista liemi ja laita lohi- ja ananaskuutiot kannelliseen rasiaan. Kaada päälle sriracha-kastike ja anna marinoitua muutama tunti. Pujottele lohi- ja ananaskuutiot varrastikkuihin ja grillaa, kunnes pinta saa väriä ja lohi on kypsää. Ripottele vartaiden päälle seesamin siemeniä ja korianterin lehtiä.


2 kommenttia:

  1. Olipa todella maukkaita! Ja nopeita tehdä. Takuuvarmasti tehdään uudelleenkin!

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-