tiistai 31. maaliskuuta 2020

Riisipiirakat


Ruokaremontin myötä olen leiponut aika harvakseen, mutta viime aikoina on tullut taas leivottua ahkeraan vallitsevan tilanteen vuoksi. Olemme tottuneet käyttämään paljon paistopisteiden tuoreita leipomuksia, ja nyt kun niitä ei tule ostettua, pitää leipoa taas itse. Riisipiirakat on lapsen herkkua paistopisteestä. Yksi aamu lapsi niitä kovin jo viime viikolla kaipaili, niin minähän laitoin sitten samantien riisipuuron valmistumaan liedelle. Ennen puolta päivää piirakat oli valmiita ja hyvin maistui. Lapsi jopa pyysi leipomaan riisipiirakoita joka päivä, mutta jos ei nyt sentään. Aika työläitä ovat vielä näin tottumattomalle. Nyt olen kaksi kertaa leiponut perunapiirakoita, ja nämä olivat elämäni ensimmäiset riisipiirakat. Ensi kerralla pitää leipoa isompi erä, niin saa piirakoita pakkaseenkin. Saa sieltä sitten aina tarvittaessa sulattaa.

 

Piirakoiden leipomisessa työläin vaihe on pohjien kaulinta, täyttö ja rypytys. Vaatii vielä harjoitusta, että saa homman hoidettua nopeammin. Riisipiirakoihin otin ohjeen suoraan ruisjauhopussin kyljestä, kun se siinä leipoessa sopivasti nenän edessä oli. Piirakoissa on isohko työ, mutta on se vaivan arvoistakin. Itse leivotut uunituoreet riisipiirakat on ihan parhaita!


Riisipiirakat
(30 kpl)

Riisitäyte:
2 dl vettä
2 1/2 dl puuroriisiä
1 l maitoa
1 tl suolaa
1 kananmuna

Kuoritaikina:
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
5 1/2 dl hienoja ruissihtijauhoja

Voiteluun:
50 g voita
1 dl vettä

Valmista ensin riisitäyte kattilassa. Lisää kiehuvaan veteen riisi. Anna kiehua noin 10 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja keitä hiljalleen välillä sekoittaen 40 - 45 minuuttia. Mausta suolalla. Anna jäähtyä ja lisää muna. Valmista kuoritaikina sekoittamalla kylmään veteen suola ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi. Laita uuni lämpenemään 275 asteeseen. Leivo taikinasta tanko ja jaa se 30 palaan.Pyörittele palat palloiksi ja litistä ne tasapaksuiksi lettusiksi. Pinoa kuoret ja peitä esimerkiksi ylösalaisin käännetyllä taikinakulholla kuivumisen estämiseksi. Kauli kuorista puikulakaulimella ohuita soikion muotoisia (halkaisija 12 - 13 cm) ruisjauhoja apuna käyttäen. Pinoa kuoret, ripottele väliin täysjyväruisjauhoa ja peitä jälleen taikinakulholla. Harjaa kuorista jauhot pois pullasiveltimellä. Levitä kuorien päälle reilu ruokalusikallinen riisipuuroa. Sulje piirakat taittamalla piirakan sivut. Aloita rypyttäminen keskeltä ylöspäin ja poimuta molemmat reunat yhtä aikaa etusormella painaen tiheiksi poimuiksi. Käännä piirakka ja rypytä toinen puoli samaan tapaan. Nosta piirakat pellille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla 10 - 15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean värin. Kiehauta voitelua varten kattilassa voi ja vesi. Sivele kuumat piirakat kauttaaltaan voiseoksella. Anna riisipiirakoiden pehmetä voipaperin tai leivinliinan alla.


6 kommenttia:

  1. Riisipiirakat itse tehtyinä ovat omalla paikallaan.
    Suuritöisiä ovat mokomat, siksi aika harvoin tulee
    ryhdytyksi piirakoiden leivontaan, apukädet olisivat keittiössä
    paikallaan piirakkapäivänä.
    Jos sitten jollakin aikaa teet piirakoita, pakasta osa paistamatta, anna jäätyä
    jonkin tasaisen alustan päällä ja siitä jäätyneet piirakat pussiin.
    Saat paistotuoreita pöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian harvoin näitä toimertuu leipomaan. Mutta siksi pitääkin sitten kerralla koittaa tehdä enemmän. Pitää tosiaan koittaa muistaa pakastaa piirakat raakoina, niin sitten niistä saa tuoreen veroisia. Kiitos muistutuksesta!

      Poista
  2. Hei! Onko tärkeää, että käytössä on nimenomaan ruissihtijauhot? Lähikaupoissa ei ollut kuin ruisjauhoa. Mistähän ruissihtijauhoja voisi löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruissihtijauhot ovat siis hienoa ruisjauhoa, ei karkeaa. Eli jos löydät kaupasta sekä hienoa että karkeaa ruisjauhoa, valitse hieno.

      Poista
  3. Voiko riisipuuron keittää ilman "tuplakattilaa" eli ihan normaalissa kattilassa ja onko ohje tällaisessa tapauksessa sama kuin yllä? Vai tuleeko olla haudutuskattila?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan normaalissa kattilassa voi riisipuuron keittää. Niin minäkin puuron teen. Muistaa vain sekoitella usein, ettei pala pohjaan.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-