maanantai 14. lokakuuta 2019

Punaviinirisotto à la Henri Alén & Arkiruokaa ja makumuistoja

Keittokirja saatu arvostelukappaleena Readme.fi:stä. Punaviini saatu tuotenäytteenä Hartwallilta.


Yksi syksyn mielenkiintoisimmista keittokirjauutuuksista on Henri Alénin Arkiruokaa ja makumuistoja, jonka sain viime viikolla arvostelukappaleena. Kirjasta löytyi monta reseptiä, jotka odottavat testaamista. Ensimmäisenä kokkausvuoroon pääsi punaviinirisotto. Viikonloppuna grillasin meille naudan entrecote-pihvit ja lisuketta miettiessä punaviinirisotto kuulosti juuri sopivalta. Ja nappivalinta se olikin hyvän pihvin kylkeen. Hauskan värinen punaviinirisotto on maukasta, ja kirjan mukaan syksyn ja talven ruokaa parhaimmillaan. Olen ihan samaa mieltä. Naudan lihan lisäksi punaviinirisoton seuraksi sopii mainiosti myös riista tai karitsa. Ensimmäinen reseptikokeilu keittokirjasta oli onnistunut, en malta odottaa seuraavaa. Tästä kirjasta tulee varmasti jäämään useampikin resepti säännölliseen käyttöön.


Henri Alén: Arkiruokaa ja makumuistoja

Aloin miettiä, miten voisin värittää arjen harmautta kotikeittiössä ja tuoda sinne iloa ja makua – makua, joka olisi saatavilla helpoista aineksista kukkaroa kurittamatta. Siitä syntyi tämä kirja.
Vaikka olen ollut kokkina yli 20 vuotta, on minullakin haaste. Arkiruoka. Lasittunut katse työpäivän jälkeen, ostoskori kädessä, huutava nälkä. Tilanteesta on luovuus ja ruoanlaiton ilo kaukana. Aloin miettiä, miten voisin värittää arjen harmautta kotikeittiössä ja tuoda sinne iloa ja makua – makua, joka olisi saatavilla helpoista aineksista kukkaroa kurittamatta. Siitä syntyi tämä kirja. Kirjasta löydät kuutisenkymmentä reseptiä. Osa niistä valmistuu vartissa, osan voi laittaa uuniin ja tehdä sillä aikaa muita juttuja. Osa toimii niin lisukkeina kuin valmiina aterioinakin. Resepteissä hyödynnetään kaapin
pohjalle jääneitä raaka-aineita eikä tehdä mitään liian vaikeaa. Arki on muutenkin ihan tarpeeksi hankalaa. (Readme.fi)


Punaviinirisotto à la Henri Alén

3 dl punaviiniä
9 dl mietoa lämmintä kanalientä
1 laakerinlehti
2 salottisipulia
2 kuorittua valkosipulin kynttä
3 rkl oliiviöljyä
4 dl risottoriisiä
40 g kylmää voita paloina
2 dl raastettua parmesaanijuustoa
suolaa ja mustapippuria
2 rkl leikattua persiljaa tai lipstikkaa

Kiehauta punaviini ja lisää mukaan kanaliemi. Lisää joukkoon laakerinlehti, ja pidä liemi lämpimänä. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuullota ne kevyesti oliiviöljyssä kattilassa ja lisää sitten mukaan riisi. Ala kypsentää risottoa hämmentäen ja pikkuhiljaa lientä lisäten. Kun risotto alkaa poreilla, on kypsennysaika 15 min. Kun kaikki liemi on käytetty ja riisi sopivan napakkaa, mutta kypsää, poista se lämmöltä ja sekoita mukaan voi ja parmesaanijuusto. Mausta risotto lopuksi suolalla, pippurilla ja leikatuilla yrteillä.


Marqués de Cáceres Vino Ecológico 2018 vastuullisesti tuotettu luomupunaviini on täyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, mansikkainen, karhunvatukkainen ja kevyen luumuinen. Hyvän hinta-laatusuhteen omaava nuorekas tummanpuhuva viini sopii syksyiseen tunnelmaan. Kokeile niin tummien kuin vaaleiden lihojen, siipikarjan sekä pizzan kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-