tiistai 26. kesäkuuta 2018

Mansikka-raparpericrumble


Kesä on ihanaa aikaa myös keittiön puolella. Tuoreet raaka-aineet innostavat kokkaamaan kaikenlaista. Nyt kun raparperin varsia saa taas käydä nykäisemässä puutarhasta ja mansikat kypsyvät silmissä, tein meille eilen jälkiruokaa näistä kahdesta, niin yhteen sopivasta, aineksesta. Mansikka-raparpericrumble on uunivalmis tuota pikaa, ja ai että, miten hyvää lämpimänä vaniljajäätelön kanssa! Päälle tulevaan kuorrutteeseen laitoin mukaan rouhittuja saksanpähkinöitä ja ne antoivat hyvän lisän muutenkin rapsakkaan päälliseen. Ihanasti yhteen mehustuneet mansikat ja raparperit, rapea pinta ja palanen kylmää jäätelöä päälle. Täydellistä!

Mansikka-raparpericrumble

1 l tuoreita mansikoita lohkottuna
8 dl raparperia kuutioituna
1 dl sokeria
2 - 3 rkl perunajauhoja
(2 rkl sitruunamehua)

Päälle:
150 g pehmeää voita
1 1/2 dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl rouhittuja saksanpähkinöitä

Laita laakeaan uunivuokaan mansikat ja raparperit. Sekoita joukkoon sokeri, perunajauhot ja halutessasi sitruunamehu. Sekoita keskenään pehmeä voi, fariinisokeri, kaurahiutaleet, vehnäjauhot sekä saksanpähkinärouhe. Levitä seos vuokaan mansikka-raparperiseoksen päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 30 - 40 min., kunnes pinta saa väriä ja rapeutui, sekä mansikat ja raparperit kiehuvat ja mehustuvat. Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-