sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Laskiaispannupulla


Miten ei olekaan aikaisemmin tullut mieleeni kokeilla laskiaispullia pannupullasta? Tämän helpommaksi ei voi laskiaispullan leipominen enää mennä, jos kuitenkin haluaa pullan olevan itse leivottua eikä kaupan. Pannupulla on laskiaisenakin laiskan pullaleipurin pelastus. Käsiä ei tarvitse missään vaiheessa sen kummemmin taikinaan sotkea ja lopputuloksena on siitä huolimatta hyvin herkulliset laskiaispullat.


Laskiaispannupulla

Taikina:
5 dl maitoa
2 ps kuivahiivaa
1 muna
1 1/2 rkl kardemummaa
1 1/2-2 tl suolaa
1 1/2 dl sokeria
n. 11 1/2 - 12 1/2 dl vehnäjauhoja
125 g juoksevaa rasvaa
 
Pinnalle:
1 muna
raesokeria
 
Täytteeksi:
oman maun mukaan esim. mansikkahilloa tai mantelimassaa
kermavaahtoa
 
Lämmitä maito  42-asteiseksi. Sekoita joukkoon kardemumma, sokeri, suola ja muna. Sekoita joukkoon pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Mittaa loput jauhot vähitellen maitoon ja sekoita sähkövatkaimella tai yleiskoneen vatkainosalla. Mittaa lopuksi joukkoon rasva ja vatkaa taikinan kanssa sekaisin. Painele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille käsin. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna, jos taikina tarttuu sormiin. Kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 45 - 60 minuuttia. Pulla on tarpeeksi kohonnut, kun taikinan pinta pompsahtaa takaisin päin, kun sitä painaa kevyesti sormella. Voitele pulla munalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista pullaa 225 asteessa n. 10 - 15 minuuttia, kunnes pulla on saanut pintaansa kauniin värin. Anna pullan jäähtyä ja leikkaa sen jälkeen annoskokoisiksi paloiksi. Halkaise palat ja täytä haluamillasi täytteillä.
 

12 kommenttia:

  1. Kaupan laskiaispullat ei oo hyviä ja en tiedä onko kannattavaa leipoa kahdelle hengelle! :) Pakastepullista ehkäpä...saa nyt nähdä! Komea on sun pannupulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kaksi pullan syöjää meilläkin vain vielä.;) En nyt silti koko pannupullaa täyttänyt laskiaispulliksi. Osan voi hyvin vaikka pakastaa ja syödä myöhemmin ihan vain pullana.:)

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa mukavalta, kun saa heti laittaa pannulle ja kohottaa siinä. On siistiä. Hyvältä näyttää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä onkin parasta, kun ei tarvitse pahemmin taikinaa pyöritellä. Sitä inhoan yli kaiken. Pannupullataikina levittyy helposti pellille eikä siinä kädet paljon suttaannu muuhun kuin vähän jauhoon.:) Kiitos, hyviä ja pehmeitä laskiaispullia oli.:)

      Poista
  3. No hö! Niinno miksen ole tullut ajatelleeksikaan tuota ideaa :9 Kiitti herkkukuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan kesti minullakin hoksata, vaikka pannupulla on ainoa pulla, jonka leipomisessa ei mene hermot.;) Ole hyvä!:)

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Mitä luulet, saisikohan tämän onnistumaan jos tekee gluteenittomista jauhoista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteeniton leivonta ei ole kovinkaan tuttua, mutta ainakin gluteenittomia pullareseptejä netissä näkyy olevan. Miksei siis pannupullakin onnistuisi gluteenittomana.:)

      Poista
  6. Blogisi on oikea aarre löytö! Reseptit vaikuttavat todella hyville, kuten tämä perinteisille laskiaispullille vaihtelua tuova herkku. Tätä on testattava! :)

    Kurkkaamisen varalta linkki omaan blogiini:
    http://pikkukokkiruokaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Perinteisillä täytteillä mentiin tänä vuonna laskiaispullissa, mutta muoto oli uutta. Viime vuonnahan meillä jo tehtiinkin tämän vuoden trendipullia, eli nutellalla täytettyjä laskiaispullia.;) Pannupullan muodossa tulee varmasti tehtyä toistekin. Niin helppoa ja nopeaa.:) Pitääpä kurkata blogiisi.:)

      Poista
  7. Ihan mahtava idea laiskoille leipureille, kiireisille äideille tai työssäkäyville tai miksei kelle vaan! Ihanan näköistä.:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-