maanantai 5. lokakuuta 2015
Täytekakku
Lauantaina meillä oli 13. hääpäivä ja samana päivänä kertyi myös yhteiseloa yksi vuosi lisää, eli yhdessä on oltu nyt 17 vuotta. Yhdessä on ehditty kokemaan monenlaista ja rankoistakin ajoista selvitty yhdessä yli. Kulunut vuosi on ollut elämäämme kaikkein mullistavin, ja kahdesta on vihdoin tullut kolme. Ensin ajattelin, että tänä vuonna merkkipäivä saa mennä ilman kakkua, mutta koitin sitten kuitenkin jonkun kakun jossain välissä saada leivottua. Ei mikään helppo homma paljon seuraa vaativan pienokaisen kanssa. Kakkua yritin tehdä vähän kerrallaan valmiiksi, aina kun siihen pienenkin tilaisuuden neidiltä sain. Kakusta ei sitten kovin muodollisesti pätevä tullut, kun vieressä aina hoputettiin, mutta pääasia, että maku ja koostumus olivat enemmän kuin kohdillaan. Suurimman ongelman kakun ulkomuotoon aiheutti kakun kuorrutteeksi ensimmäistä kertaa kokeilemani voikreemi. Kreemin levittäminen ei ollutkaan niin helppoa kuin kermavaahdon. Tai ehkä kreemiä olisi vain pitänyt hieman koittaa vielä notkistaa varovasti mikrossa. Mutta se kiire muualle ennen kuin "sireeni" yltyy ihan mahdottomaksi... Suosiolla jätin sitten levittämättä kreemiä vielä reunoillekin, ja reunat saivat jäädä naked cake -tyyppisesti. Kermavaahdolla tietenkin olisi saanut ulkomuotoa paranneltua, mutta kermaa ei ollut varattuna muuta kuin täytteeseen, eikä kakku muutenkaan ylimääräistä kermaa kaivannut. Eli tänä vuonna kakku sai hieman rujon ulkomuodon sattuneesta syystä, mutta onneksi siitä tuli muuten syötävän hyvä. Voikreemin maustoin Lidlistä saatavalla leivonta-aromilla, ja se antoi kreemille tosi hienon maun. Aromin voi kreemistä jättää halutessaan poiskin tai käyttää jotain toista makua.
Täytekakku
Pohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
1 1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Vuokaan:
voita
mannaryynejä
Kostutukseen:
1 1/2 - 2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
2 1/2 dl vispikermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
6 dl pakastemansikoita
tomusokeria maun mukaan
1/2 dl mansikkamehua
4 liivatelehteä
Voikreemi:
125 g voita
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
(1 putkilo Butter-Vanille -aromia (Lidl))
Koristeeksi:
strösseleitä
syötäviä vohveliperhosia
Voitele irtopohjainen kakkuvuoka ja jauhota se mannaryyneillä. Sekoita keskenään kakkupohjan kuivat aineet. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa keskitasoa hieman alempana n. 35 - 40 min. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta kakkulevyt vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti sekä mansikat. Makeuta tomusokerilla oman maun mukaan. Kuumenna mansikkamehu kiehuvaksi ja liuota mehuun liivatteet yksitellen. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muiden ainesten joukkoon. Kasaa kakku irtopohjavuokaan. Laita yksi kostutettu kakkupohja vuoan pohjalle. Kaada päälle puolet täytteestä ja laita päälle toinen kostutettu kakkupohja. Kaada loput täytteestä vuokaan, ja laita viimeinen kostutettu kakkupohja päällimmäiseksi ja peitä vuoka tuorekelmulla. Anna kakun hyytyä ja tekeentyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Poista kakku vuoasta tarjoiluvadille. Valmista voikreemi. Vatkaa voi pehmeäksi ja vatkaa joukkoon tomusokeri pienissä erissä. Vatkaa joukkoon lopuksi vesi sekä halutessasi leivonta-aromi. Levitä voikreemi kakun pinnalle sekä halutessasi reunoille. Koristele kakku strösseleillä ja vohveliperhosilla.
Tunnisteet:
Makeat leivonnaiset,
Ruoka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suuren suuret onnittelut teille ♥
VastaaPoistaJa kakkukin on erittäin kaunis. Ja vielä kauniimmalta se näyttää silmissäni tämän sinun kertomasi jälkeen. Ei siinä ehdi keskittyä kakkuun, kun on paljon tärkeämpiä asioita mihin keskittyä ♥
Paljon onnea teille! <3 Kakku kuulostaa herkulliselta, ja kaunishan se on. Rakkaudella tehty <3
VastaaPoistaMistä nuo ihanat perhoset?
Paljon onnea teille,ja kakku näyttää herkulliselta:) Miten hauveli on suhtautunut pienokaiseen?
VastaaPoistaKaunis kakku ja onnea!
VastaaPoistaPaljon onnea, tämä oli kiva postaus <3
VastaaPoistaIhana kakku ♥
VastaaPoistaNätti kakku. Suukkosii pikkuiselle pirpanalle.
VastaaPoista