perjantai 7. elokuuta 2015

Vadelma-valkosuklaakakku


Hienoa aikaa tämä alkusyksy. Kun mansikka-aika alkaa lähestyä loppuaan, päästäänkin siirtymään vaikka vadelmiin. Meillä vadelmapensaat notkuvat punaisia ja keltaisia vadelmia, ja niitä on jo useampi litra päästy poimimaan. Ja koska marjatkin ovat parhaita tuoreena, on vadelmia syöty jo paljon sellaisenaan ja vaniljajäätelönkin kanssa. Vaikka mansikkaleipomuksia on viime aikoina tullut tehtyä, ei leipomista voinut välttää vadelmankaan kanssa. Tuoreet vadelmatkin houkuttelevat niin kovin tekemään niistä jonkun kakun. Hyytelökakkua en ollutkaan tehnyt pitkään aikaan, joten sellainen oli nyt vadelmista vuorossa. Vadelmien lisäksi kakussa maistuu valkosuklaa sekä suklaatäytteisistä Domino-kekseistä tehty suklaakeksipohja.

Vadelma-valkosuklaakakku

Pohja:
300 g Super Domino Choco -keksejä
50 g voita

Täyte:
1 prk (250 ml) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (200 g) creme fraichea
100 g valkoista suklaata
3 dl tuoreita vadelmia
maun mukaan tomusokeria
4 liivatelehteä
n. 1/2 dl sitruunamehua

Päälle:
tuoreita vadelmia
valkoista suklaata

Murskaa keksit täytteineen, sulata voi ja sekoita keksimurska ja voi keskenään. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti, mutta älä kauheasti painele. Keksipohjasta tulee helposti liian kova. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää joukkoon creme fraiche. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää täyteseokseen. Lisää vadelmat ja makeuta tomusokerilla. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia. Kiehauta sitruunamehu ja liuota liivatelehdet mehuun. Lisää liivateseos täyteseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle irtopohjavuokaan. Painele päälle koristeeksi vadelmia ja laita kakku jääkaappiin, kunnes se hyytyy. Ota kakku vuoasta ja koristele vielä rouhitulla valkosuklaalla


9 kommenttia:

  1. On kaunis ja niiin herkkua varmasti ♥

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat taas!:) Kesäkukkasuosikkini krassi kukkii kauniisti taustalla.♥ Ihania leipomuksia olet kyllä marjoista tehnyt. Itseäni kyllä vähän harmittaa, kun en ole päässyt tänä kesä leipomaan oikein mitään.:( Onneksi marjoja saa pakastimeen, vaikkei se tietysti sama asia ole kuin tuoreista leipominen. Onneksi on tullut kuitenkin syötyä tuoreita marjoja nyt ihan sellaisenaan tai jäätelön kanssa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan mahdottomasti ei nyt jaksa kuvailla, mutta sentään pari jonkinmoista kuvaa sain otettua.;) Krassi kukkii nyt tänä kesänä tosi hyvin. Tuossa taustalla on krassi kasvamassa todella isossa ruukussa ja kerrankin kukkia on enemmän kuin lehtiä. Kuvan oton jälkeen kukkia on auennut lisää ja nuo lehdet ovat jo hyvin piilossa. Krassia pitää joka kesä johonkin laittaa kasvamaan. On kiva, kun sitä voi vaikka syödäkin.:) Tuoreet marjat innostavat leipomaan, ja leipomalla on sentään saanut jotain päivitettävää blogiin, kun taas ruoanlaitossa on menty viime aikoina helpoimman kautta.;) Joka päivä on nyt tullut marjoja syötyä sellaisenaankin, kun ei kaikkea pakastimeenkaan saa.:)

      Poista
  3. Kaunista, niin kaunista ja kiva ohje! Olethan huomannut, että tämä postaus sopisi elokuun ruokahaasteen aiheeseen. Lisätietoja saat täältä: http://badmamaskitchen.blogspot.fi/2015/08/elokuun-ruokahaasteen-aihe.html . Tervetuloa mukaan :)
    T Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Ihan on mennyt ohi, että ruokahaasteessa jo aihekin vaihtui. Kiitos vinkistä.:)

      Poista
  4. Piti ihan nielaista kun näytti kuvat niin hyviltä :D Vadelmat on ihan parhaita, eilen pakastin ensimmäisen satsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kakkua oli, ja hyytelökakku on niin mukavan helppo tehdä.:) Vadelmia tulee taas hyvin. Riittää itselle ja muillekin.:)

      Poista
  5. On hyvännäköinen kakku! Tuolla vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella tulee ihan kevyen oloinen täyte kakkuun. Itse käytin sitä mustikan kanssa ja vaahto tuntui ihan pumpulin kevyeltä :)
    Mulla on nyt eka vuosi, kun saan vadelmaa kunnolla ja olen nauttinut siitä täysin rinnoin! (pensaat on istutettu kolme vuotta sitten) Joka toinen/kolmas päivä saa hakea 1½-2 litraa marjoja. Vadelma on siitäkin hyvä marja, että satoa ei tarvi kerralla kerätä vaan pensailla saa käydä piipahtamassa ja aina on ainakin litra poimittavaa. Ainakin tänä kesänä! Ensi vuodesta ei tietenkään tiedä ;)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-