maanantai 13. heinäkuuta 2015

Mausteinen coleslaw


Grilliruokien lisukkeena meillä on useimmiten coleslawta eli amerikkalaista kaalisalaattia. Montaakaan kertaa kesässä ei grillata niin, etteikö coleslawta tehtäisi myös. Se vain on niin hyvää varhaiskaalista tehtynä ja on aina nappivalinta grillattavien kylkeen. Useimmiten teen coleslawsta miedon ja pehmeän makuista, mutta vaihtelu virkistää välillä siinäkin, ja viikonloppuna tein vähän mausteisemman version broilerin seuraksi. Broilerit grillattiin uudessa tiilimuuratussa grillissämme, joka lämmitetään puilla. Pitää joku kerta tehdä grillistäkin juttua, kunhan se saadaan ensin valmiiksi asti. Ihan grillauskunnossa se jo onkin, ainoastaan katosta puuttuu kattohuopa. 


Mausteinen coleslaw

n. 1/2 varhaiskaali
2 porkkanaa
1 pieni punasipuli
1 punainen chili

Kastike:
100 g majoneesia
200 g ranskankermaa
n. 1 rkl Dijon kokojyväsinappia
1 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria myllystä

Leikkaa kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi kaalin joukkoon. Kuori punasipuli ja leikkaa ohuiksi siivuiksi kaalin ja porkkanan joukkoon. Poista chilistä siemenet, leikkaa ohuiksi siivuiksi ja lisää muiden ainesten joukkoon. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita salaatin joukkoon. Jos teet salaatin paljon aikaisemmin ennen tarjoilua, sekoita kastike joukkoon vasta vähän ennen, jottei kastike vety liikaa salaatin joukossa.


10 kommenttia:

  1. Teen coleslawin hieman eritavalla, laitan siihen kaalin lisäksi porkkanaa ja ananasta, chilin jätän pois.
    On kyllä todella hyvä lisäke monille grilliruuille. Kastikkeen kevennän kermaviilillä tai turkkilaisella jogurtilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin useimmiten laitan vain kaalia ja porkkanaa, ehkä vähän sipulia. Kastikkeeseen tulee laitettua turkkilaista jogurttiakin ja maustettua suolalla, sokerilla, pippurilla ja sitruunamehulla. Tähän nyt halusin tällä kertaa enemmän makuja ja kastikkeesta täyteläisemmän. Mutta on coleslaw aina hyvää, teki miten vain.:)

      Poista
  2. Ah, coleslar ja grilliruoka kuuluvat kesään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mikäs sen mukavampaa kuin kokata ja syödä ulkona.:)

      Poista
  3. Coleslaw on yksi suosikkisalaateistani ja kiva kun siinä on vähän enemmän mausteita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on vähemmilläkin aineksilla, mutta vaihtelu virkistää. Coleslaw taitaa meillä olla kaikkein suosituin salaatti. Mies tuo tämän tästä kaupasta ainekset vihjeeksi, että taas pitäisi tehdä.:)

      Poista
  4. Coleslaw on kyllä grilliruokien lisuke numero 1! Todella herkullisen näköiset kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, sopii vähän joka ruoan kylkeen. Kiitos.:)

      Poista
  5. Coleslaw kuuluu ehdottomasti myös meidän suosikkeihin grilliruokien lisukkeena, ja sitä tuleekin tehtyä moneen kertaan kesän mittaan varhaiskaalista.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu meillä, ja erityisesti mies on ihastunut coleslawhon. Sitä saisi olla jatkuvasti tekemässä.:) Varhaiskaalista tulee niin paljon parempaa, ettei coleslawta kauheasti sitten talvella tule tehtyäkään.

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-