maanantai 11. toukokuuta 2015

Grillipizza


Jo viime kesänä suunnitelmissani oli kokeilla grillipizzan valmistamista, mutta jotenkin se sitten jäi vain tekemättä. Osaksi taisin vähän pelätä sitäkin, jos pizzan valmistaminen grillissä olisi hankalaa ja epäonnistuisi täysin, mutta sehän olikin lopulta helppoa kuin mikä. Ainakin tällä menetelmällä, jota itse käytin, pizzan paisto sujui ongelmitta. Pizzat tein jo sisällä paistovalmiiksi leivinpaperin päälle, ja leivinpaperin avulla pizzat oli helppo siirtää grilliin pizzakiven päälle. Muitakin tapoja grillipizzan valmistamiseen löytyy. Pizzapohjaa voi esimerkiksi ensin grillata muutaman minuutin ajan grillissä ilman täytteitä, sitten kääntää pohja ja levittää täytteet, ja grillata pizza valmiiksi. Tuon valmistustavan koin meillä hankalaksi, koska kesäkeittiöömme on jonkin verran matkaa, ja sen vuoksi koittaakin aina selvitä mahdollisimman vähällä kantamisella. Nyt ei tarvinnut mukana viedä kuin paistovalmiit pizzat, ja muutenkin tämä tyyli oli tosi näppärä ja helppo. Pizzakiven päällä pizzojen pohjat paistuivat mukavan rapeiksi ja sen verran hyviä grillipizzoista tuli, että voin jo nyt luvata, että kesän mittaan meillä paistuu grillissä pizza jos toinenkin. Grillissä paistuu ehdottomasti parhaat kotipizzat. Pizzojen grillaaminen on hauskaa puuhaa myös isommalla porukalla, jolloin jokainen saa oman makunsa mukaisen pizzan valitsemalla täytteet mielensä mukaan. Grillipizzoihin ei kannata laittaa liikaa täytteitä. 3 - 4 eri täytettä riittää, ja niitäkin maltillisesti. Meidän pizzoihin meni tomaattikastikkeen ja juuston lisäksi kinkkua, salamia ja persikkaa. Valmiiden pizzojen päälle laitettiin vielä rucolaa.


Kesäkeittiössämme on kaasugrilli. Työn alla on myös tiilistä muurattu grilli, johon tulee puilla lämmitettävä pesä, ja jonka hiilloksessa voi sitten grillata. Tiiligrillissä olisi tarkoitus grillata varsinkin kanaa, mutta ne grillailut tulevat jäämään miehen harteille. Itse suosin kaasugrilliä sen helppouden ja nopeuden vuoksi. Kaasugrilli on myös turvallinen, kunhan muistaa muutaman helpon nyrkkisäännön. Varsinkin grillikauden alussa on hyvä tarkistaa kaasulaitteiden turvallisuus. Letkuihin ja liitoksiin voi suihkuttaa AGA:n vuodonilmaisinsuihketta (AGA TL4 spray) tai sivellä niihin saippuavettä. Jos liitos vuotaa, saippuavesi kuplii. Kaasuletkun kunnon voi tarkistaa taittamalla sen jyrkälle mutkalle. Jos taitteessa näkyy hiusmurtumia, letku on vaihdettava uuteen. Mahdollisen kaasuvuodon voi myös havaita nestekaasuun lisätystä hajusteesta. Sisätiloissa pullon venttiili pitää sulkea heti, jos kaasun hajua tuntuu. Turvallista grillaamista edesauttaa myös grillin säännöllinen puhdistaminen. Grilliin kertyneet rasvat kannattaa puhdistaa mielellään joka käyttökerran jälkeen, koska rasva syttyy helposti palamaan.


Kaasugrillin kanssa meillä käytetään komposiittipulloa. Komposiittipullo on varsinkin grillauksessa kätevä, koska pullon läpikuultavasta kyljestä voi tarkistaa kuinka paljon kaasua on vielä jäljellä. Niin kaasu ei pääse loppumaan kesken grillauksen. Grillaamisessa mikään ei ole sen ikävämpää kuin kaasun loppuminen kesken ruoanlaiton. Sen lisäksi komposiittipullo on kevyt ja kestävä, eikä se ruostu eikä naarmuta. Grillatessa kaasupulloa on turvallisinta pitää grillin vieressä, ei grillin alla. Grillin alla lämpötila voi nousta liian suureksi. AGA:n sivuilta löytyy lisää tietoa sekä mm. reseptikilpailu, jossa on mukana myös minun grillipizzani. Äänestäjien kesken arvotaan AQVIA Exclusive Lux -hiilihapotuslaite + makutiivisteet (Cola Stevia, Exotic Premium ja Peach Passion Light).


Grillipizza

Pohjataikina:
2 dl vettä
1 tl suolaa
4 dl Durum-vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
4 rkl ruokaöljyä

Tomaattikastike:
2 - 3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
500 g paseerattua tomaattia
2 rkl tomaattisosetta
ripaus raakaruokosokeria
maun mukaan suolaa
mustapippuria myllystä
basilikaa

Lisäksi:
juustoraastetta

Täytteeksi:
esimerkiksi kinkkusuikaleita, salamia, paistettua jauhelihaa, tonnikalaa, herkkusieniä, oliiveja, tomaattia, ananasta, persikkaa, mozzarellaa jne. Täytteet voi valita jokaisen oman maun mukaan.

Valmista taikina. Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva ja suola. Vaivaa sekaan jauhot. Lisää loppuvaiheessa öljy. Kohota taikinaa n. 30 - 40 minuuttia. Valmista sillä välin tomaattikastike. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja kuullota siinä hienonnettu sipuli sekä valkosipulin kynnet. Lisää paseerattu tomaatti sekä tomaattisose pannulle. Mausta raakaruokosokerilla, suolalla, mustapippurilla ja basilikalla. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Painele pohjataikinasta ilmakuplat pois. Jaa taikina osiin ja kaulitse leivinpaperin päälle pizzakivelle sopivia pizzapohjia. Levitä pohjien päälle tomaattikastiketta. Sitten juustoraastetta, ja lopuksi muut täytteet. Leikkaa pizzan ympäriltä ylimääräinen leivinpaperi pois ja siirrä pizza pellille. Laita pizzakivi grilliin ja grilli kuumenemaan. Kiven pitää kuumentua kunnolla. Kun grilli on valmis, siirrä pizza pelliltä pizzakivelle. Sulje grillin kansi ja grillaa täydellä teholla n. 8 minuuttia. Grillausaika riippuu paljon grillin tehoista. Parin minuutin päästä voit halutessasi poistaa leivinpaperin pizzan alta, jos haluat pizzan paistuvan suoraan kiven päällä. Muuten grillin kantta ei kauheasti kannata avata, ettei lämpö pääse karkaamaan. Pizza on valmis, kun reunoihin alkaa ilmestyä väriä ja juusto on sulanut. Huom! Taikina riittää kolmeen pyöreään pizzaan, tomaattikastike kuuteen pizzaan. Pohjataikina kannattaa tehdänä tuplana, jos haluaa heti käyttää kaiken tomaattikastikkeen ja syöjiä on useampi.


http://www.blogirinki.fi/
Yhteistyössä: AGA

6 kommenttia:

  1. On kyllä herkullisen näköisiä :) Tänään lähti myös pizzakivi tilaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tosi hyvät pizzat tulee grillissä. Sopivan rapsakat pohjat. Noita pizzoja on paisteltu jo pari kertaa uudestaankin.:) Pizzakivi on kätevä. Sen kanssa on helpompaa kuin pelkästään grilliritilän päällä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. On tosi hyviä pizzoja. Täytyykin kohta taas grillata pizzoja uudelleen.:)

      Poista
  3. Vaikuttaa niin helpolta että on pakko kokeilla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tavalla pizzojen teko grillissä on tosi helppoa, ja hyvää tulee.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-