Yhden pannun pasta on ollut kokeilulistallani jo pienen tovin. Kun sain käsiini Yrttiherkut -keittokirjan, siinä olikin kuin tilauksesta resepti myös pannupastaan. Ei siis ollut vaikea päättää, mitä kirjan resepteistä kokeilisin ensimmäisenä. Yhden pannun pasta eli pannupasta valmistetaan nimensä mukaisesti vain yhtä pannua käyttämällä. Se tietää ainakin vähemmän tiskiä. Ja mikä parasta, pannupasta valmistuu mielettömän helposti ja nopeasti. Kaikki ainekset vain ladotaan pannulle, lisätään vettä ja keitetään kymmenisen minuuttia. Pannupasta on todellinen kiireisen arkipäivän pelastus. Kirjan reseptillä tehty pasta oli maukasta, ja erilaisia pannupastaversioita meillä tullaan jatkossa varmasti tekemään ainakin silloin, kun pitää saada nopeasti ateria pöytään. Kirjasta poiketen jouduin pastassa käyttämään isoja tomaatteja kirsikkatomaattien sijaan. Olin ihan varma, että meillä kirsikkatomaatteja on rasia, muttei sitten ollutkaan. Oli kuitenkin myöhäistä enää muuttaa suunnitelmia, koska muut ainekset odottivat jo pannulla. Onneksi kaksi isoa tomaattia kuitenkin löytyi. Tomaatti kuin tomaatti.
Yrttiherkut -keittokirja on jo toinen Hannele Kojon keittokirjoista. Aiemmin on ilmestynyt Kausiherkkuja omasta pihasta. Kojon keittokirjoissa hyödynnetään paljon oman puutarhan satoa, ja tällä kertaa on keskitytty yrtteihin. Yrttiherkut -keittokirja esittelee 20 eri tuoreyrttiä. Suurin osa kirjan yrteistä löytyy kaupoista, mutta joukossa on myös muutama harvinaisempikin yrtti, jotka pitänee kasvattaa itse, jos kirjan reseptejä haluaa kokeilla. Ei silti hätää, kirjasta löytyy myös selkeät viljely- ja hoito-ohjeet, joten yrttien kasvatus onnistuu myös vasta-alkajalta. Reseptien ja viljelyohjeiden lisäksi kirjassa kerrotaan myös muun muassa yrttien historiasta, terveysvaikutuksista sekä yrttien säilömisestä. Kirjan reseptit ja kuvat ovat houkuttelevia, ja saavat odottamaan, että omalla yrttimaalla yrtit taas aloittaisivat kasvunsa.
Pannupasta
250 g täysjyväspagettia
200 g kirsikkatomaatteja puolitettuna
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna
1 punasipuli viipaloituna
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
2 rkl pestoa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
nippu tuoretta basilikaa
6 1/2 dl vettä
Tarjoiluun:
parmesaaniraastetta
oliiveja
tuoretta basilikaa
Valitse mahdollisimman iso paistinpannu ja lado siihen kaikki ainekset ja mausteet. Lisää viimeiseksi vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä, kunnes neste on melkein imeytynyt, noin 9 minuuttia. Sekoita välillä. Tarkista kypsyys ja tarjoa heti. Lisää annoksille parmesaaniraastetta, oliiveja ja tuoretta basilikaa.
Kirja saatu arvostelukappaleena Readme:lta.
Ihan ekaksi, vau mitkä kuvat! Ruokakin näyttää ja kuulostaa hyvältä, enpäs olekaan ennen pannulla tehnyt pastaa, ihania tälläiset helpot arjen pelastaja-reseptit! :)
VastaaPoistaKiitos, otin alkuperäisestä reseptikuvasta vähän asettelumallia, ja sattui olemaan aika hyvät valo-olosuhteetkin kuvaamiselle. Tuoreilla yrteillä saa myös aina kuviin enemmän näköä.:) Hyvää pastaa oli, ja todellakin valmistui älyttömän helposti ja nopeasti. Pannupasta kannattaa muistaa, jos ei ole paljon aikaa ruoanlaitolle.:)
PoistaTää on ollut vuosia mun vakkari aina, jos kirsikkatomaatit meinas ruveta rupsahtamaan. Pannuun vaan spagetin kanssa, tehoaa myös oliivipurkin pohjiin.
VastaaPoistaPastoihin saa upotettua monenlaisia aineksia. Kätevää kyllä on, kun koko ateria valmistuu samalla pannulla yhtä aikaa.:)
PoistaHannelen kirja on tosiaankin ihana,ja tosi hyvät ohjeet mitä tulee yrtteihin:) Tein kirjasta rosmariinikeksit,jotka olivat tosi hyviä(blogissa)
VastaaPoistaHieno kirja on. Varmasti tulee kokeiltua vielä muitakin ohjeita. Rosmariinikeksitkin kiinnostavat kovasti.:)
PoistaKiva, kun sinullakin on kirjani ja kokeilit tuota arjenpelastaja-ohjetta. Sitä voi tosiaan muunnella monella tapaa.
VastaaPoistaTämä on niin inspiroivaa aikaa, kun yrtit alkavat nousta maasta. Tänään napsin yrttitarhasta jo vähän sitruunamelissaa.
Mukavaa keväistä viikkoa!
Ilo on minun puolellani, kun sain kirjasi.:) Kokeilen vielä muitakin ohjeita, kunhan yrtit alkavat kasvamaan. Ehkä kirja innostaa kasvattamaan vielä uusiakin tuttavuuksia yrttimaassa.:)
PoistaVoisiko saada hieman vinkkejä vapun pikkusuolaisesta tarjottavasta, pizzarullat yms. kyllästyttää.
VastaaPoistaVähän on vielä omakin vappumenu mietinnän alla. Äkkiseltään tulee nyt mieleen rieskarullat, sandwichit, toastit, quesadillat, ruisnapit erilaisilla tuorejuustoilla ja/tai tahnoilla.
Poistasiis tämä pelasti nyt tämän perjantain, mahtavaa!!
VastaaPoistaNo, niin pelasti meilläkin, kun siivouspäivän päätteeksi ei jaksanut enää sen kummemmin hellan äärellä viettää aikaa, ja aineksiakin oli vielä sopivasti jäljellä, mm. avattu pesto- ja oliivipurkki.:) Ihanan helppoa ja nopeaa.:)
PoistaKaveri kertoi tehneensä pastaa tällä reseptillä... ei auennut minulle. Nyt kun luin sinun reseptisi niin johan aukeni... herkullisen näköistä ja varmasti hyvää.
VastaaPoistaKokeiluun menee...
VastaaPoista