perjantai 20. maaliskuuta 2015

Paahdettu parsakaali parmesanilla ja sitruunalla


Parsakaali on yksi sellainen raaka-aines, minkä kanssa on tullut jämähdettyä siihen yhteen ja samaan. Eli useimmiten valmistan parsakaalista joko gratiinia tai sitten vain höyrytän kukinnot lisukkeeksi. Koska useimmat vihannekset ja juurekset ovat uunissa paahdettuina parhaimmillaan, kokeilin vihdoin paahtaa myös parsakaalia. Parsakaalin kukinnoille sain rapeutta korppujauhoilla ja parmesanilla, ja sitruunamehu antoi raikkaan makuvivahteen. Paahtaminen toi myös parsakaalin maun hyvin esille. Mielellään parsakaalia syö toistekin samaan tapaan.

Paahdettu parsakaali parmesanilla ja sitruunalla

1 parsakaali
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
1/2 dl korppujauhoja
1/2 dl parmesan-raastetta
sitruunamehua

Leikkaa parsakaalista kukinnot irti toisistaan ja leikkaa isoimmat kukinnot vielä kahtia. Pyöräytä kukinnot oliiviöljyssä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita kukintojen joukkoon korppujauhot ja parmesan ja levitä parsakaalit uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskottele päälle vielä sitruunamehua. Paahda uunissa 225 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes parsakaali on kypsää ja pinta saanut hieman väriä.


8 kommenttia:

  1. Parsakaali-parmesaani-sitruuna-kombinaatio kuulostaa todella hyvältä, nams.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiva yhdistelmä oli. Äkkiä oli tuo astia tyhjä.:)

      Poista
  2. Tää onkin oiva lisukevaihtoehto, tykkään tosi paljon parsakaalista nääs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsakaali on tosi hyvää. Ei yhtään hassumpaa höyrytettynäkään voinokareen kanssa. Paahtaminen tuo kaikesta aina kivasti maut esille.:)

      Poista
  3. Parsakaali kuuluu suosikkeihini,ja nyt kun se ja kukkakaali ovat täällä parhaimmillaan,niin tuleekin paljon käytettyä. Kiva ohje:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa- ja kukkakaali ovat hyviä. Paljon niitä tulee syötyä. Tosi kivasti parsakaali sopi paahdettavaksi. Tulee toistekin näin laitettua.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-