torstai 5. maaliskuuta 2015
Paahdettu paprikapasta
Pastalle tulee useimmiten tehtyä tomaattipohjainen kastike, ellei sitten tee mieli jotain tuhdimpaa ja täyteläisempää kermakastiketta. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa millaisen pastakastikkeen saisi paprikoista, ja niistähän tuleekin ihan loistava kastike. Kun paprikat vielä ensin paahtaa uunissa, niin paprikoista saa kaiken maun esille. Paprikat antavat kastikkeelle kirkkaamman punaisen sävyn kuin tomaatit. Siinä missä tomaattikastike on hieman kirpeän hapan, paprikakastike puolestaan hivelee makuhermoja miellyttävällä makeudella. Paprikakastikkeeseen voi lisätä erilaisia aineksia oman mielensä mukaan, tai sitten syödä pastan kanssa sellaisenaan. Jos kastikkeeseen haluaa potkua, mukaan kannattaa lisätä myös tuoretta chiliä, ja vaikka sitäkin ensin paahtaa uunissa. Meillä chiliä ei nyt ollut, joten en laittanut edes kuivattua, vaikka sekin tietenkin mausteeksi sopisi. Jos taas haluaa kastikkeeseen jotain lisätä, niin joukkoon sopivat ainakin erilaiset kasvikset, äyriäiset, jauheliha, kana tai makkara. Minä paistoin mukaan hieman makkarakuutioita, jotta pasta olisi ruokaisampaa. Ellen väärin muista, uutuusmakkara oli nimeltään Porkwurstia. Sitä ei ainakaan vielä kaupoista löydy, vaan viikonloppuna ostimme sitä Kivikylän tehtaanmyymälästä.
Paahdettu paprikapasta
500 g pastaa
Paprikakastike:
4 punaista paprikaa
2 - 3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 - 2 dl kasvis- tai kanalientä
(loraus kermaa)
basilikaa
mustapippuria myllystä
suolaa
n. 1 dl raastettua Parmesan -juustoa
Halkaise pestyt paprikat kahtia, poista siemenet ja kanta. Laita paprikan puolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle kuoripuoli ylöspäin ja paahda uunin ylimmällä tasolla 250 asteessa, kunnes paprikoiden pinta mustuu. Ota pelti uunista ja siirrä paprikat muovipussiin n. 15 minuutiksi. Sen jälkeen poista paprikoista kuoret ja hienonna hedelmäliha. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää joukkoon paprikat ja paista hetki. Soseuta sipuli-paprikaseos blenderissä tai sauvasekoittimella ja kaada soseutettu kastike takaisin pannulle. Lisää joukkoon tarpeen mukaan kasvis- tai kanalientä, ja halutessasi loraus kermaa. Mausta kastike basilikalla ja mustapippurilla. Tarkista suola. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Yhdistä valutettu, kypsä pasta ja kastike keskenään ja sekoita joukkoon Parmesan -juustoa.
Tunnisteet:
Kastikkeet,
Pastaruoat,
Ruoka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos.:) Paahdettuna paprika on kyllä parhaimmillaan. Kesälläkin tulee paljon paprikaa grillattua. Hyvää vaihtelua oli paprikainen kastike tomaatin sijaan.:)
VastaaPoistaTuli aivan mieletön nälkä ku kattelin näitä sun blogin herkuja... Syntisiä tälläiset blogit ;D Pitäis ittekkin kokeilla kokata jotain herkku ruokia, kun usein sortuu helppoihin arkiruokiin...
VastaaPoistaapilankukkanen.blogspot.com
Sitä ne ruokakuvat aina teettää. Nälkä iskee, vaikka olisi juuri syönyt.;D Kyllä meilläkin arkena useimmiten tehdään helppoja arkiruokia, ja hyviähän ne arkiruoatkin.:)
PoistaNäyttääpä hyvältä!
VastaaPoista