sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kermatäytekakku 40-vuotiaalle


Täytin keskiviikkona vuosia, ja nyt oli vuoro juhlia pyöreitä vuosia. Keskellä viikkoa ei sentään vielä kahviteltu, vaan kakun tein vasta viikonlopuksi. Pohjan leivoin kyllä jo aiemmin pakastimeen, mutta täytin kakun vasta perjantaina ja lauantaiaamuna päällystin sen ja koristelin. Illalla kakku olikin sitten sopivasti vetäytynyt ja maut tasaantuneet. 


Kakun väliin valmistin valkosuklaamoussen, jonka joukkoon lisäsin myös pakastimesta mansikoita. Koska mousse ei ollut suklaasta huolimatta kovin makeaa, enkä halunnut sokeriakaan enempää joukkoon lisätä, ajattelin kakun kaipaavan väleihinsä vielä jotain muutakin. Kaapissa oli aprikoosimarmeladia, joten laitoin sitä, mutta moni muukin marmeladi ja hillo sopisi yhtä hyvin.


Kakun kuorrutin kermavaahdolla ja koristeet ostin valmiina kaupasta. En tarvinnut kakkuun montaa ruusua, joten en niiden takia viitsinyt ostaa mitään massaa, ja alkaa itse koristeita tekemään. Massaa olisi kuitenkin vain jäänyt ylimääräistä kaappiin kovettumaan.


Kermatäytekakku

Pohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
1 1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vuokaan:
voita
mannaryynejä

Kostutukseen:
1 1/2 - 2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
230 g aprikoosimarmeladia (tai jotain muuta marmeladia tai hilloa)

Mansikka-valkosuklaamousse:
2,5 dl vispikermaa
200 g maitorahkaa
200 g valkosuklaata
3 dl pakastemansikoita
2 liivatelehteä
n. 1/2 dl mansikoista sulanutta mehua
(tomusokeria)

Kuorrutus:
n. 4 dl vispikermaa
tomusokeria maun mukaan
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Koristeeksi:
marsipaani- tai sokerimassaruusuja
sokerihelmiä

Voitele irtopohjainen kakkuvuoka ja jauhota se mannaryyneillä. Sekoita keskenään kakkupohjan kuivat aineet. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa keskitasoa hieman alempana n. 35 - 40 min. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta kakkulevyt vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka. Sekoita joukkoon sulatettu valkosuklaa ja mansikat. Makeuta tarvittaessa maun mukaan. Kuumenna mansikkamehu kiehuvaksi ja liuota mehuun liivatteet yksitellen. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muiden mousseainesten joukkoon. Kasaa kakku irtopohjavuokaan. Laita yksi kostutettu kakkupohja vuoan pohjalle. Levitä pintaan puolet marmeladista. Levitä marmeladin päälle puolet moussesta ja laita päälle toinen kostutettu kakkupohja. Levitä jälleen kerros marmeladia sekä loput moussesta. Laita viimeinen kostutettu kakkupohja päällimmäiseksi ja peitä vuoka tuorekelmulla. Anna kakun hyytyä ja tekeentyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Poista kakku vuoasta tarjoiluvadille. Vaahdota kerma vaahdoksi, makeuta oman maun mukaan tomusokerilla ja lisää loppuvaiheessa vaahdotusta vaniljakreemijauhe. Levitä ja pursota vaahto kakun pinnalle ja reunoille haluamallasi tavalla. Koristele kakku ruusuilla ja sokerihelmillä.

17 kommenttia:

  1. Onnea Katja! Minustakin on tulossa samaikäiseksi pian :)
    Eikö aika menee hurjan nopeasti?

    VastaaPoista
  2. Onnittelut Katja! Ja ihanan synttärikakun teit:)

    VastaaPoista
  3. Paljon iloista onnea! Ihan hurjan kauniin kakun olen saanut aikaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvää syntymäpäivää Katja! :)
    Kakku on todella kaunis, ihanan naisellinen :) Astiatkin sopii kakkuun mainiosti.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut !
    Herkkä ja kaunis kakku

    VastaaPoista
  6. Oikein paljon onnea Katja!

    Upean kakun olet tehnyt.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut. Ihana, kaunis kakku♥

    VastaaPoista
  8. Hyvää syntymäpäivää- hiukan myöhässä. Seija H

    VastaaPoista
  9. Onnea vielä tätäkin kautta Katja!:) Suloinen kakku, johon olet valinnut ihanat maut.

    VastaaPoista
  10. Kiitos teille kaikille onnitteluista!:)

    VastaaPoista
  11. Suuret onnittelut näin jälkikäteen... namskis kakkua.

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-