sunnuntai 31. elokuuta 2014

Herkkutattirisotto


Kai pitää joku sienireseptikin tänne taas laittaa, kun sieniäkin on paljon saatu lähiaikoina kerättyä. Jonkun verran sieniä on nyt syöty ihan vain voissa sipulin kanssa paistettuna eikä sienistä aina välttämättä mitään sen kummempaa tarvitsekaan tehdä. Äärimmäisen herkullista on niinkin simppelisti. Välillä silti pitää olla jotain ruokaisampaakin ja eilen meillä syötiin risottoa. Herkkutateista tietenkin, koska metsissä on tällä hetkellä herkkutattia herkkutatin vieressä. Herkkutattirisotto on hyvin lempeän makuista. Herkkutatti on sen verran miedon makuinen, ettei sitä kannata lähteäkään millään kovin voimakkailla raaka-aineilla peittämään. Tilkkanen valkoviiniä keittämiseen ja sienten seuraksi hieman sipulia ja korkeintaan pari valkosipulin kynttä. Sitruunankuoriraaste antaa risotolle pirteyttä, muttei kuitenkaan peitä herkkutatin makua. Lisäksi silolehtipersiljaa ja parmesaania, ja herkullinen risotto on siinä.


Herkkutattirisotto

1 1/2 l tuoreita herkkutatteja paloiteltuna
2 - 3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
4 dl risottoriisiä
1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
5 - 6 dl kanalientä
1 dl kermaa
2 rkl voita
1 1/2 dl raastettua parmesaania
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa
mustapippuria myllystä
hienonnettua silolehtipersiljaa

Paista herkkutattipaloista ylimääräinen neste pois. Lisää joukkoon oliiviöljy sekä hienonnettu sipuli sekä valkosipulin kynnet. Kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää joukkoon risottoriisi ja kuullota hetken aikaa, kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää joukkoon valkoviini. Kun viini on haihtunut, lisää kanalientä vähän kerrallaan. Anna liemen aina haihtua, ennen kuin lisäät uutta. Jatka n. 15 - 20 minuuttia lisäten lientä vähän kerrallaan aina tarvittaessa niin kauan, kunnes riisi on sopivan kypsää. Lisää lopuksi kerma sekä voi. Sekoita joukkoon parmesaani sekä sitruunan kuori. Mausta risotto suolalla ja mustapippurilla ja sekoita joukkoon hienonnettua silolehtipersiljaa.


3 kommenttia:

  1. Voeh, vesi herahti kielelle samantein!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risotot on hyviä ja varsinkin sienistä tehtynä. Herkullista oli.:)

      Poista
  2. Kylläpä tulee taas nälkä blogikierrosta tehdessä. Näyttää oikein herkulliselta!:) Minä ajattelin tehdä sienipastaa huomenna, tänään olisi vuorossa broilerquesadillat. Nyt on vaan ollut sen verran paljon tekemistä, että ruoanlaitto on joka päivä venynyt myöhälle iltaan.. On tästä miehen työttömyydestä hyötyäkin, on saatu viettää enemmän aikaa yhdessä ja kissojen kanssa, ja kaikkia keskeneräisiä projekteja on saatu päätökseen ja ehditty auttaa muitakin. Sienestämässäkin ollaan käyty enemmän.:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-