keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kesäiset kääretorttuleivokset


Blogiringin Novelle -kampanjassa lähdettiin kehittelemään kesäisiä reseptejä Novelle -kivennäisvesien seuraksi. Mukana on kuusi blogia ja parasta kesäkeittiö-reseptiä voi äänestää Novellen äänestyssivuilla. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan Jopo, leffalippuja sekä Novelle -yllätyspalkintoja.

Makeaa vadelmaa ja kirpeää raparperia sisältävä kivennäisvesi oli oma valintani, jolle aloin miettimään sopivaa makuparia. Mansikoita kesäisempää raaka-ainesta saa hakea, joten reseptini alkoi muodostoa niiden ympärille. Erilaiset sitrukset sopivat hyvin mansikoiden seuraksi, ja niistä valitsin mukaan limen. Eli makeaa ja kirpeää yhdessä, niin kuin kivennäisvedessäkin. Ja makean suuntaanhan se kehittely sitten lähti, kun kerran mansikat olivat suunnitelmissa mukana.


Kesällä haluaa usein päästä keittiössäkin hieman helpommalla ja saada nopeammin valmista aikaiseksi. Täytekakkua ei aina viitsi alkaa kesähelteillä leipomaan, mutta pienemmällä vaivalla kääretortusta saa hyvän kakun korvikkeen. Kun leikkaa kääretortun reiluiksi siivuiksi, kuorruttaa kermavaahdolla ja koristelee vaikkapa niillä tuoreilla mansikoilla, niin siivut käyvät ihan kakkupalasta. Kääretorttupohja on mukavan pehmeä ja kuohkea, täyte antaa mehevyyden. Näille kääretorttuleivoksille tein täytteen limestä keittelemästäni tahnasta, maustamattomasta tuorejuustosta sekä vispikermasta. Lime Curdin ansiosta leivoksien maku on raikas. Kuuma kahvi ei aina helteillä innosta, joten kahvin sijaan leivokset on mukava nauttia raikkaan Novelle vadelma-raparperin kanssa.


Kesäiset kääretorttuleivokset
(8 kpl)

Lime Curd:
1 limen raastettu kuori
1/2 dl limestä puristettua mehua
1 1/2 dl tomusokeria
1 kananmuna
50 g voita
 
Pohja:
1 1/2 dl sokeria
4 kananmunaa
1 1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
Lime Curdia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
maun mukaan tomusokeria

Päälle:
2 1/2 dl vispikermaa
maun mukaan tomusokeria
1 rkl vanilliinikreemijauhetta

Koristeeksi:
tuoreita mansikoita

Aloita kääretorttuleivosten tekeminen valmistamalla Lime Curd mielellään jo edellisenä päivänä, jotta tahna ehtii kunnolla jäähtyä ja jähmettyä. Mittaa pieneen paksupohjaiseen kattilaan limen raastettu kuori ja puserrettu mehu, tomusokeri sekä kananmuna. Sekoita ainekset hyvin yhteen, kiehauta ja keitä koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon voi pieninä nokareina kerrallaan. Sekoita tahna tasaiseksi ja kaada lasipurkkiin. Anna tahnan jäähtyä ja säilytä jääkaapissa seuraavaan päivään. Valmista kääretorttupohja. Vatkaa sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon siivilän läpi keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe.  Kaada ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 6 - 8 minuuttia. Kumoa kääretorttupohja sokerilla sirotetulle leivinpaperille. Poista pohjapaperi ja anna pohjan jäähtyä. Vatkaa täytteen vispikerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon Lime Curd ja maustamaton tuorejuusto. Makeuta täyte oman maun mukaan tomusokerilla. Levitä täyte jäähtyneen kääretorttupohjan päälle ja kääri kevyesti rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Laita kääretorttu jääkaappiin pariksi tunniksi, jotta täyte hieman jähmenee ja maut tasaantuu. Leikkaa kääretorttu kahdeksaksi paksuksi siivuksi ja laita siivut tarjoiluastiaan leikkuupinta ylöspäin. Vaahdota vispikerma vaahdoksi, makeuta oman maun mukaan tomusokerilla ja lisää vatkauksen loppuvaiheessa vanilliinikreemijauhe. Pursota kermavaahto kääretorttusiivujen päälle ja koristele leivokset lopuksi tuoreilla mansikoilla.

http://blogirinki.fi/ 
 Yhteistyössä: Hartwall Novelle

9 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniit leivokset, ja totta että kääretortut valmistuu kyllä mukavan vaivattomasti!
    Tuo kivennäisvesi on varmasti ihanaa. Juon päivän mittaan tosi paljon vettä ja kivennäisvesiä, joko laitteella tehtyä tai kaupan pullotettua. Tälläiset uudet maut tuovatkin kivaa vaihtelua. :)

    Kauniit ja raikkaat kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Meillä kotonakin usein kesäisin tehtiin kakun sijaan kääretortusta tämän tyyppisiä leivoksia. Jos oikein laiskuus tai kiire vaivaa, niin sitten voi vaikka kaupan kääretortusta tuunata leivokset.:) Hyvää on vadelma-raparperi. Kesähelteellä kivennäisvesi on usein pihatöiden lomassa parempi juoma kuin pelkkä vesi.:)

      Poista
  2. tosi kauniit kesäiset leivokset,vaikka nyt ei säätila kovin kesäinen(enään)olekkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Leivokset maistuu säästä huolimatta.;D

      Poista
  3. Ihanan raikkaan näköistä! Kesällä kaipaakin raikasta ja pientä makeaa, ei niin raskasta herkkua ja kylmää janojuomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Limetahnan ansiosta näistä leivoksista tuli tosi raikkaan makuisia, vaikka täytteessä on tuorejuustoakin. Pieni makea maistuu kesähelteelläkin.:)

      Poista
  4. Nämä leivokset totisesti ovat kesäisiä! Lime curd tuo mukavasti raikkautta... maistuisi ;)

    VastaaPoista
  5. Kääretortusta tekaisee nopeasti vähemmälläkin varoitusajalla näyttävää tarjottavaa. Tällaiset leivokset menisi varmasti mökilläkin kivasti. Leikkaa siivuiksi ja päällystää vasta tarjoillessa, niin ei vie paljon tilaakaan.:) Mansikka-kermakakkukin on pakko kesän mittaan tehdä. Se valkosuklaa-nougatmousse sopii kyllä mansikkakakkuun täydellisesti.:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-