torstai 9. tammikuuta 2014

Valmistautumista taimikasvatukseen


Taimikasvatusta varten on tehty pikkuhiljaa lisää hankintoja. Kunhan nyt saadaan ikkunaremontti suoritettua loppuun, voisi tehdä ensimmäiset kylvöt kasveille, joilla on pisin kasvatusaika. Autotallin ikkuna on vielä asentamatta, muut on jo paikoillaan. Vielä, kun saisi lasit puhtaiksi ikkunoiden valmistajien jäljistä, ja tavarat paikoilleen, voisi keskittyä vihdoin taimien kasvatukseen. Taimimultaa on jo pari säkkiä odottelemassa sekä uusia kasvatusruukkuja hankittuna.


 Lähikauppoihinkin oli jo taas siemenhyllyt ilmestyneet, joten siemeniä tuli ostettua lisää.
  • Lehtisalaatti 'Red Salad Bowl', kylvetään suoraan avomaalle toukokuussa.
  • Lehtisalaatti 'Salad Bowl', kylvetään suoraan avomaalle toukokuussa.
  • Tilli 'Tavallinen', kylvetään suoraan avomaalle toukokuussa. Voidaan kylvää kesän aikana useita eriä. Voidaan kasvattaa lehtitillinä, jolloin lehdet käytetään nuorena. Kruunutillinä käytetään säilöntään.
  • Persilja 'Sammalpoimuinen', kylvetään sisälle ruukkuun helmikuusta lähtien tai suoraan avomaalle mahdollisimman aikaisin.
  • Persilja 'Sileälehtinen', kylvetään suoraan avomaalle mahdollisimman aikaisin.


Muutama pussi kukkienkin siemeniä tuli jo ostettua. Kasvimaalle kylvän aina myös kehäkukkia. Ne tuovat kasvimaalle väriä, karkottavat hyönteisiä hyötykasveista, ja kaiken lisäksi niitä voi käyttää keittiössäkin. Kiinanasteritkin pääsevät kasvimaalle, vaikkei niistä syötäväksi olekaan. Ovat vain niin nättejä ja kauniin värisiä, että pitää niitäkin aina laittaa kasvamaan, ja kasvimaa on hyvä paikka myös yksivuotisille kesäkukille. Siemenistä ei enää taida uupuakaan paljon muuta kuin herneet ja kesäkurpitsat. Niitä ehtii myöhemminkin ostamaan. Herneet kylvetään suoraan kasvimaalle, kesäkurpitsan taimet esikasvatetaan vasta myöhemmin keväällä.


Meillä ei oikein ole tilaa taimikasvatukselle asuinhuoneissa. Kellarikerroksessa meillä on työtaso, missä ajattelin taimet kasvatella. Kellarikerroksessa on vain se huono puoli kasvien kannalta, että siellä on liian pimeää. Siellä on vain yksi ikkunallinen luukku, eikä siitä tuleva valo riitä taimien kasvatukseen. Eli jollekin kasvilampulle oli tarvetta. Kokeeksi tilattiin Kiinasta saakka led-kasvivalaisin. 


Kasvivalaisimessa on punaisia ja sinisiä ledejä, eli tuloksena on juuri oikean väristä valoa kasvien kasvattamiseen. Punainen valo tukee pituuskasvua, sininen vahvistaa kasvin soluja. Led-lampussa energiansäästö on jopa 80 % perinteisiin kasvilamppuihin verrattuna.


Mielenkiintoista nähdä, miten kasvivalaisin sitten käytännössä toimii, vai toimiiko ollenkaan. Ainakaan ei korkealta tiputa, koska valaisimella ei ollut hintaa paljon mitään. Jos taimet eivät valaisimesta pidäkään, pitää äkkiä keksiä jotain muuta tilalle.


19 kommenttia:

  1. Onpa sitten jännä nähdä miten tuo juttu auttaa kasvitaimien kasvuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Pidetään peukkuja, että kerrankin halvalla saisi hyvää.:)

      Poista
  2. Mielenkiinnolla minäkin odottelen miten tämä toimii. Eipä ainakaan kallis kokeilu ole.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta pääsee testaamaan. Olisi se kiva, jos toimisi niinkuin pitääkin. Mutta ei suurtakaan tappiota tule, jos on huono. Käyhän tuo sitten vaikka discolampuksi.;)

      Poista
  3. Joltakin kasvisivustolta luin, että marketeistä löytyy joku energiansäästölamppu, jota kasvit voi käyttää hyödykseen. Kun vielä löytäisin samalle sivulle uudestaan... Jos tämä ihme sattuu tapahtumaan, ajattelin kokeilla.

    Tattis, en olis itse tajunnutkaan taimet pitäis vähitellen laittaa alulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa markkinoille tulla koko ajan lisää kaikkea uutta kasveille sopivaa lamppua ja valaisinta. Toivottavasti hinnatkin samalla halpenee. Energiansäästölamppukin olisi hyvä, kun se ei ainakaan kuluta paljon sähköä, kun kuitenkin joutuu koko ajan päällä pitämään. Kyllä saa alkaa jo jotain chilejä, paprikoita kylvämään.:)

      Poista
  4. Itse tilasin juuri melkoisen satsin siemeniä ja olen miettinyt, missä ihmeessä ne mahtuu esikasvattamaan. Olin ajatellut varastoa, mutta sielläkin tarvitsisi lisävaloa. Kasvihuonelamput ovat aika arvokkaita ja ne mitä löysin hiukan edullisempina, olivat kiellettyjä käyttää muualla kuin kasvihuoneessa. En tiedä uskaltaako hankkia sisätiloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuodet olen juuri tilan puutteen vuoksi vältellyt esikasvatusta. Nyt, kun taimien saanti on täällä päin heikentynyt, pitää taas yrittää itse kasvatella. Ja saa näin ainakin erikoisempia lajikkeita kuin ostettuina taimina.:) Meillä on kaksi isoa kasvihuonelamppua. Toinen on kasvihuoneessa, toinen on varastossa odottamassa tulevaisuuden käyttöä. Pitääpäs kysäistä mieheltä niiden käytöstä sisätiloissa.

      Poista
  5. Onpa vinkeä valaisin. Odotan mielenkiinnolla käyttökokemuksia siitä... Jos se toimii, tiedän mitä ostan äidilleni seuraavaksi joululahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja jännä todellakin nähdä miten toimii. Kerron sitten joskun keväämmällä, miten käy. Kasvaako taimet sen avulla niin kuin pitääkin, vai onko hankittava joku muu valonlähde.:)

      Poista
  6. Katja, sä oot kyllä sitoutunut taimikasvattaja. Noilla välineillä tulee varmasti topakoita taimia. Muista sitten panna blogiis viherkuulumisia, mäkin pääsen fiilistelemään, itse kun en aijo laittaa yhtään siementä kasvuun. Keskityn viimeisiin tentteihin ja opinnäytetyöhön. Upeet hankinnat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kerrankin yrittää taimien kasvatusta oikein kunnolla, eikä vain nakata ikkunalaudalle multiin jokusta siementä. Olisi kiva saada hankkimistani siemenistä kunnon taimia, kun nyt on monenlaista mielenkiintoista lajiketta hankittuna.:) Tarkoitus on blogiin jatkossa laittaa puutarhajuttuja hyötykasvipuolelta, joten taimikasvatuksen etenemistäkin on tiedossa. Toivottavasti nyt kasvavat niinkuin pitääkin, ettei tarvitse honteloita raakkuja esitellä.;) Laitoin vielä toisenkin tuollaisen lampun tilaukseen, vaikken vielä edes tiedä, onko siitä mitään hyötyä. Tuo on vain niin halpa, ettei vielä toisestakaan tule isoa tappiota. Ja jos sattuu toimimaan, mahtavaa...:)

      Poista
  7. vau,toivottavasti toimii...tulee oikein kaipuu mökille,vaikka minun kasvatuspuuhani ovat yleensä aika epäonnistuneita,niin silti hommaan muutaman siemenpussin ja yritän taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon.:) Puutarhajutut menee aina niin, että välillä onnistaa, välillä ei. Mutta siksi onnistuminen tuntuukin sitten aina entistä paremmalta.:) Yrittää pitää aina.:)

      Poista
  8. Mielenkiintoista...voisitko kertoa mistÄ tilasit lampun? Voisin kokeilla itsekin, jos ne siis on niin halpoja Kiinasta tilattuina. (Tilasin juuri liki €300 maksavan "ufo-lampun" Ruotsista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin sellaisesta paikasta kuin Verkkokauppa e-ville. http://www.e-ville.com/fi/ Lamppu oli silloin tarjouksessa, 16,90 €. Normaalihinta on 21,95 €. Ei paha hinta sekään. Ei varmastikaan voi olla yhtä laadukas lamppu kuin 300 euron lamppu, mutta jos kuitenkin toimisi suht samalla tavalla, niin sitten on aika hieno juttu. Vähän "hempuli" tuo on ulkoiselta olemukseltaan, mutta ei kai tuohon hintaan muuta voi odottaakaan. Toimitus tuolla kestää useamman viikon johtuen Kiinan postin toiminnasta. Omani tulo kesti kuukauden, mutta perille tuli silti ihan luotettavasti. Postikuluja tuolla ei ole. Lamppua enempää ei kannata yhteen tilaukseen laittaa, koska tulliraja on 22 €, ja sen ylittävistä tilauksista joutuu sitten maksamaan ylimääräistä tullille.

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksesta! yritänPä itsekin tilata tuolta. Olet aivan oikeassa: hinta ei ole päätä huimaava ;)

      Poista
    3. Joo,itsekin tilasin tuon lampun e-villestä ja se on nyt chilien ja paprikoitten päällä antamassa lisävaloa. Saa nähdä,mitä kasvit tykkää tuosta.

      Poista
    4. Toivottavasti lisävalaistuksesta on hyötyä.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-