keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Vadelma-chiavanukas


Satoisan Muskoka-vadelmapenkkimme vuoksi pakastin on tällä hetkellä aika täynnä vadelmia, vaikka osan marjoista olen lahjoittanut poiskin. Vadelma oli sen vuoksi seuraava kokelas chiavanukkaaseeni. Eilen illalla tein vanukassekoituksen valmiiksi jääkaappiin, ja tänään aamulenkin jälkeen valmis välipala oli odottamassa. Pakastettuina vadelmat ovat aika kirpakoita, joten soseutin mukaan myös yhden banaanin. Vanukas kaipasi silti vielä hieman makeutusta, joten lisäsin joukkoon sekä hunajaa että kookossokeria. Ihanan värinen vanukas oli raikasta ja siinä oli mukavasti purtavaa siementen muodossa. Eiköhän vadelmatkin ala pakastimesta antautumaan...


 Vadelma-chiavanukas

2 dl kohmeisia pakastevadelmia
1 banaani
1/2 dl chia-siemeniä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl kookossokeria

Päälle:
vadelmia
kuivattuja marjoja
kaakaonibsejä

Mittaa tehosekoittimeen vadelmat, paloiteltu banaani, chia-siemenet, hunaja sekä kookossokeri. Aja ainekset tasaiseksi seoksi ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi tai yön yli. Ripottele pinnalle vadelmia, kuivattuja marjoja sekä kaakaonibsejä ja nauti.
 
Pitkä penkki Muskoka-vadelmaa antaa satoa niin, että sitä riittää hyvin seuraavaan satoon asti. Lisäksi toisesta, hieman lyhyemmästä penkistä, saadaan keltavadelmaa.

6 kommenttia:

  1. Oi omat vatut,mikä aarre:-) Chiaa käytän useikin,aamiaisena ja mun suosikk:ni on chiaa omenalla ja kanelilla:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika mukavaa, kun itse kasvattaen saa vadelmia yllin kyllin:). Reilusti saa syödä jo heti tuoreena, ja silti pakastimeen riittää vaikka kuinka paljon. Meidän vadelmat on kyllä olleet niin satoisia, ettei itse enää pysty kaikkia marjoja käyttämään, mutta ainahan ne ylimääräiset jollekin kelpaavat.:) Omena ja kaneli kuulostaa sopivalta tähän vuodenaikaan. Kokeilen.:)

      Poista
  2. Ihanan näköistä vanukasta! Syvän vaaleanpunainen ruoka on vaan niin kaunista :-) Ja uskon, että makukin on ihan kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tästä tuli kyllä tosi kauniin punaista. Ja makukin oli ihana. Raikasta ja pehmeän kirpeää.:)

      Poista
  3. Tämä on ihan mielettömän väristä! Tuo koostumus on varmaan ihana.:)
    Varmaan herkullista, kuten kokeilemasi suklaaversiokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihanan väristä tuli ja hyvää.:) Joitain saattaa häiritä tuo siementen paljous koostumuksessa, mutta minä tykkään pureksia niitä. Myös toinen vanukas on ihanaa.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-