keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Chilitonnikalatoastit


Jokin aika sitten minulta kyseltiin iltapalavinkkejä, jos satun omistamaan voileipägrillin. No, sellainenhan on kuin onkin kaapissa, ja kysymys osui muutenkin sopivaan aikaan, koska olin ihan siinä muutaman päivän sisällä miettinyt, että senkin kapistuksen voisi taas välillä kaivaa esille ja tehdä erilaisia toasteja ilta- ja välipaloiksi. Tosi hyviä lämpimiä, täytettyjä leipiä voileipägrillillä tulee, ja siksi onkin kumma, miten se aina pitkiksi ajoiksi silti hautautuu jonnekin hyllyn perälle.


Eilen illalla hiukoi vielä sen verran, että vihdoin pengoin voileipägrillin esille, kun reilun kokoista paahtoleipääkin oli paketti. Täytteeksi kaapeista löytyi juustoa, mozzarellapalloja, aurinkokuivattuja tomaatteja sekä chilitonnikalaa. Chilitonnikalapurkkeja aina melkein kaapissa onkin, kun siitä kovasti tykätään, ja se sopii niin hyvin lämpimiin voileipiin, pizzaan, munakkaisiin ja vaikka mihin. Paljon muuta näihin ei sitten tarvittukaan. Leipäpalat sipaisin vielä ketsupilla ja mausteeksi ripottelin basilikaa.


Chilitonnikalatoastit
(4 toastia)

8 viipaletta reilun kokoista grahampaahtoleipää
ketsuppia
1 prk Rainbow chilitonnikalaa
kymmenkunta aurinkokuivattua tomaattia
vajaa prk mozzarellapalloja
16 juustosiivua
basilikaa

Sivele kaikista leipäviipaleista toinen puoli ketsupilla. Lado juustosiivut kaikille leiville ketsupin päälle. Jaa valutettu chilitonnikala neljälle leivälle ja levitä pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Paloittele tonnikalan päälle aurinkokuivatut tomaatit. Halkaise mozzarellapallot ja laita leiville. Ripottele pinnalle basilikaa ja nosta loput neljä leipäviipaletta tonnikalapäällysteiden leipien päälle. Paina kevyesti. Paahda leivät voileipägrillissä, kunnes leivästä tulee pinnaltaan rapeaa ja saa pintaan väriä, sekä täytteet lämpenee ja juustot sulaa.

14 kommenttia:

  1. Nämä on meilläkin suurta herkkua!! Valitettavan harvoin vaan tulee kaivettua voileipägrilli esiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useammin pitäisi voileipägrilliäkin käytellä, kun sellainen kerran on. Näin tulee mahdottoman hyvät leivät.:)

      Poista
  2. Voi miten nälkä tuleekaan taas! Tuo sulanut juusto kruunaa kaiken :) Sinulle on muuten haaste blogissani, jos vain aikaa ja halua riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellekin nyt maistuisi taas leipä, mutta ehkä odottelen siihen, että makaronilaatikko on valmista.;) Juustoa näissä pitää tietenkin aina olla. Mozzarellapallot sulivat ihanasti.:) Kiitos, pitää tulla vilkaisemaan.:)

      Poista
  3. Meilläkin toastit on suurta herkkua! Täytyisi kyllä taas kaivaa tuo voileipägrilli esiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toastit on hyviä, ja monenlaisia täytteitä voi kehitellä. Grilli kannattaa ottaa esille.:)

      Poista
  4. Damn. Oon just kotiutunu iltavuorosta,kokannu koko illan muille ja nyt mulla on hirvee nälkä. Nyt maistuis toast jos toinenkin ja ninenomaan tonnikalatoast.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamala tilanne, kokata muille ja itse olla nälissään. Toast on kiva ilta- ja välipala. Tonnikalatäytteinen on suosikkini.:)

      Poista
  5. Kiitos hyvästä iltapalavinkistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Toivottavasti kelpaa.:) Eiköhän näitä lisääkin tänne saada, kunhan tulee taas tehtyä.:)

      Poista
  6. voi tavaton,kun näyttää herkulliselta =P

    VastaaPoista
  7. Nämä toastit ovat todella minun makuuni! Olen tonnikalan ystävä, vähän on jopa pitänyt rajoittaa sen käyttöä, kun sain jo vihjailua siitä kuinka minulla on kuulemma joku tonnikalakausi meneillään...:D Vanhempieni kotona on voileipägrilli. Aina välillä (ehkä kerran tai kaksi vuodessa) innostutaan veljen kanssa tekemään toasteja. Se on vaan niin kova kynnys kaivaa se sieltä alakaapista ja ottaa käyttöön, heh.;) Täytyypä tehdä pitkästä aikaa toasteja, kun seuraavan kerran nähdään. Viimeistään joululomilla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonnikalatäytteiset on minunkin suosikkini.:) Tonnikalaa voi kyllä käyttää monessa.;) Olisipa oikein iso keittiö, missä kaikki laitteet voisi olla aina käyttövalmiina. Niin niitä tulisi enemmän käytettyäkin. Kaappiin aina tuppaavat unohtumaan.;) Joululomilla toastit varmasti maistuu vaikka ulkoilun päälle.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-