lauantai 6. huhtikuuta 2013

Aurakermaperunat & palvilammasta, hunajaporkkanat, paahdetut valkosipulit ja kasvikset


Pääsiäisenä meillä oli ihan ensimmäistä kertaa pöydässä lammasta. Lammasta en päässyt vielä tällä kertaa kuitenkaan itse mitenkään valmistamaan, vaan ostettiin valmiiksi palvattu paisti. Lammasta varmaan ilmestyy pöytään toistekin, koska liha oli hyvää, eikä maussa ollut sitä kuuluisaa villasukkaefektiä. Lisukkeiden valmistus lampaalle jäi sitten osakseni. Ennen pääsiäistä tuli ostettua tarjouksesta sinihomejuustolla maustettua ruokakermaa, ja siitä tein pannulla Aurakermaperunat. Uuniin meni valkosipuleita kokonaisina paahtumaan samaan aikaan paprikan ja kesäkurpitsan kanssa. Lisää väriä lautaselle saatiin höyrytetyistä hunajaporkkanoista.


Aurakermaperunat

nokare voita
1 sipuli
n. 15 perunaa
2 prk Valion Aura -ruokakermaa
suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat. Kuumenna pannulla nokare voita ja kuullota sipulit. Lisää perunakuutiot ja paista n. kymmenen minuuttia välillä sekoittaen. Lisää pannulle ruokakerma, ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Hauduta kannen alla, kunnes perunat on kypsiä. Sekoita välillä, ja tarkista lopuksi maku.


Paahdetut valkosipulit

kokonaisia valkosipuleita
oliiviöljyä
suolaa

Leikkaa valkosipuleista kärjet pois. Pirskottele päälle hieman oliivilöljyä, ja ripottele kynsille suolaa. Kypsennä uunissa 225 asteessa, kunnes kynnet on pehmeitä.

Paahdetut kasvikset

punaista paprikaa
kesäkurpitsaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
timjamia
rosmariinia
rouhittua mustapippuria

Poista paprikoista kanta ja siemenet. Leikkaa reiluiksi paloiksi. Leikkaa myös kesäkurpitsa reiluiksi paloiksi. Pyöräyttele palat oliiviöljyssä, sitruunamehussa ja mausteissa. Kypsennä uunissa 225 asteessa, kunnes kasvikset on kypsiä.


Hunajaporkkanat

porkkanoita
nokare voita
juoksevaa hunajaa
suolaa
kuivattua rakuunaa

Kuori porkkanat ja leikkaa vinosti siivuiksi. Höyrytä porkkanat kypsiksi, ja kaada vesi pois. Lisää porkkanoiden joukkoon nokare voita, ja mausta hunajalla, suolalla ja rakuunalla.

17 kommenttia:

  1. No jo on herkut taas. Tänne kun eksyy,niin tietää löytävänsä jotain herkullista. Palvilammas on niin hyvää,ja paras muisto on palvilammas salaatti, tosin tämä sun kuva saa suun vaahtoaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eihän meillä muuta syödäkään kuin herkkuja. Ja sen kyllä huomaa.;D Mies tykkäsi palvilampaasta todella paljon. Oli melkeinpä parempaa kuin jouluksi ostettu palvattu heppa. Ehkä nuo lihavalikoimat alkaa meilläkin pikkuhiljaa laajenemaan possusta ja kanasta.;) Töihin muuten tein miehelle palvilampaisen salaatin, ja vihoviimeisestä palasta taas tein pastalle kastikkeen. Muuten lammas meni ihan noin vain siivuina.;)

      Poista
  2. Nam! Palvattu lammas on kyllä hyvää ja lisäkkeet kuulostaa sekä näyttää erinomaisilta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin lammas meillä kelpasi, joten sitä voidaan toistekin pöydässä nähdä muodossa tai toisessa.:) Lisukkeetkin maistui hyvin. Kesäkurpitsoista tuli vähän liiankin kypsiä, mutta ei haitannut, kun tykätään kuitenkin enemmän pehmeistä kuin al dente vihanneksista.;)

      Poista
  3. Hunajaporkkanat ja paahdettu valkosipuli, nam! Palvilammastakaan en ole saanut aikoihin. Miten siitä lampaasta saa muuten villasukan makuista? Onko se jokin valmistusvirhe vai henkilön makuaistin ominaisuus, tietääkö kukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvikset on aina hyviä ja monipuolisia lisukkeita.:) Taitaa riippua paljon siitä lihasta se villasukkamaisuus. Lampaan ikä, mikä lihan osa jne.

      Poista
  4. Meidän miehet söivät pääsiäisenä yrttistä karitsanpaistia & valkosipuliperunoita. Eli siis olisivat olleet aivan haltioissaan tästä ateriasta ja palvatusta lampaasta!:) Palvattua peuraa meillä kokeiltiin jouluna ja oli meidän miesten makuun.

    Karitsanpaisti sopii kuulemma hyvin myös niille, jotka eivät niin lampaasta välitä / eivät ole tottuneet sen makuun. Tuota kuuluisaa villasukkaefektiä ei kuulemma ole nuoremmassa lihassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut kiva päästä lammasta itsekin valmistamaan, mutta täällä päin oli tarjonta aika huonoa. Sitten tuli tuo palvattu vastaan, eikä ollenkaan huono valinta. Oli hyvälaatuista ja hyvin palvattu.:) Kermaiset perunat ja valkosipuli sopii lampaalle. Palvattua peuraa ollaan taidettu joskus saada. Melkeinpä kaikki kelpaa palvattuna.;) Voi hyvin ollakin, että mitä vanhempi, sitä enemmän villasukan makua.;)

      Poista
  5. Nam mikä annos ja nuo paahdetut valkosipulit on niin hyviä, tein itekin ja laitoin perunamuusin joukkoon. Viikolla vaan ei oikein valkosipulimuusia viitsi syödä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Valkosipuli on paahdettuna ihanaa. Välillä syödään sellaisenaan, välillä maustetaan kastikkeita ynnä muuta. Jalostettaisiinpa valkosipuli, mikä ei saisi henkeä tuoksahtamaan. Sitten ei olisi väliä milloin sitä söisi.;)

      Poista
  6. Olipas teillä hyvää ruokaa Pääsiäisenä! Namia!

    VastaaPoista
  7. Herkullisen näköinen annos! Minunkin pitäisi kokeilla joskus noita paahdettuja valkosipuleita :) Kauanko niiden kypsentämiseen suurin piirtein menee aikaa?

    VastaaPoista
  8. Kiitos.:) Puolisen tuntia minulla oli valkosipulit ja kasvikset uunissa. Siinä ajassa kynsistä tuli jo suussa sulavan pehmeitä. Aika nopeasti valkosipuli kypsyy.:)

    VastaaPoista
  9. Kokeilin valkosipuleja ja ai että! Kokeilen uudestaankin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahdetut, pehmeät valkosipulin kynnet on herkkua.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-