maanantai 31. joulukuuta 2012

Riisipuuro ternimaidosta & aprikoosikiisseli


Jouluaatto aloitettiin aamulla riisipuurolla ja vaihteeksi sekahedelmäsopan sijaan pirteän värisellä aprikoosikiisselillä. Riisipuuron keitin ternimaidosta, mutta totesimme pitävämme enemmän täysmaitoon keitetystä puurosta, koska puuroon tulee silloin sileämpi koostumus. Ternimaito taas teki puurosta proteiinipitoisuutensa vuoksi hieman rakeista. Samanlaista puuroa valmistuisi varmaan kermamaitoon keittämällä ja lisäämällä joukkoon vielä kananmunaa. Hyvää puuro ja kiisseli kuitenkin oli, ainoastaan tuo koostumus meillä hieman tökki. Puuroannoksella jaksoikin hyvin koko päivän aattoillan ateriointiin saakka.

Riisipuuro ternimaidosta

1 dl vettä
1 dl puuroriisiä
n. 1/2 l ternimaitoa
ripaus suolaa

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää riisi. Anna kiehua hetki, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja keitä hiljalleen kannen alla välillä sekoittaen noin 40 minuuttia. Mausta puuro suolalla.

Aprikoosikiisseli

1 ps (200 g) kuivattuja aprikooseja
5 dl vettä
1 kanelitanko
sokeria maun mukaan
1 - 2 rkl perunajauhoja

Huuhdo aprikoosit ja liota yön yli vedessä. Laita aprikoosit kattilaan ja lisää joukkoon vesi, kanelitanko ja sokeri. Kiehauta ja keitä noin 10 minuuttia. Sekoita perunajauhot tilkkaan kylmää vettä ja kaada koko ajan sekoittaen liemeen. Kuumenna, kunnes kiisseli kiehahtaa ja sakenee. Nosta kattila liedeltä ja anna kiisselin hieman jäähtyä.

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen annos. Tuo aprikoosikiisseli on varmaan todella ihanaa riisipuuron kanssa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aprikoosikiisseli sopi myös hyvin riisipuuron kanssa.:)

      Poista
  2. varmasti hyvää,tykkään riisipuurosta ja melkein kaikki kiisselit kelpaa myös...rupesi vaan naurattamaan,''ihan'' kuin keltuaisia tuossa päällä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on.:) Riisipuuro on parhaimpia puuroja, ja kiisselit on itsekseenkin hyviä. Totta muuten, aika keltuaisen näköisiä aprikoosit tuossa on, ja kiisseliliemi voisi olla vaikka valkuaista. Melkoisen tuhti aamupala olisi noin monella kananmunalla.;D

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-