tiistai 27. marraskuuta 2012

Arpaonnea


Jo toistamiseen pienen ajan sisällä kävi tuuri arvonnassa, ja voitin jälleen keittokirjan. Kääpiölinnan köökissä sunnuntaina arvottu Murhaavan herkullista -keittokirja saapui jo tänään, ja heti selasin kirjan läpi. Kirjan reseptit ovat dekkareista löytyviä ruokareseptejä sekä rikoskirjailijoiden suosikkireseptejä. Ensimmäiseltä selauskerralta jäi jo monenlaista kokeiltavaa mieleen. Alfred Hitchcockin lempiruokaan sisältyvää Duglere-kastiketta on ehdottomasti testattava. Kuulostaa mielenkiintoiselta, kun kastike kootaan kolmesta eri osasta, kana-kermakastikkeesta, tomaattikastikkeesta sekä Duglere-kastikkeen pohjasta. Hyvältä vaikuttaa myös mm. Paholaisen suklaamarkiisi, valeomenapiiras, hedelmäskonssit, sitruunakohokas, kana-mantelituulihatut, Blueberry Hill -drinkki... Näistä sitten joskus myöhemmin lisää, kunhan saan valmistettua jotain murhaavan herkullista lautaselle saakka. Kiitokset vielä Kääpiölinnan köökkiin arvonnan järjestämisestä!

8 kommenttia:

  1. Ollos hyvä vain :) Se Paholaisen suklaamarkiisi ja valeomenapiiras kiinnostaa muakin. Vielä kun ehtisi joskus testaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testattavaa olisi niin paljon, mutta eiköhän ainakin jotain tämän kirjan resepteistä tule jo piankin tehtyä.:) Kiva kirja siinäkin mielessä, ettei reseptit sisältäneet mitään ihme aineksia, vaan kaikki löytyy suht helposti.:)

      Poista
  2. Onnea voittajalle ja myöhästyneet nimpparionnittelutkin vielä.;) Tämä arpavoittohan tuli sinulle siispä mainiona ajankohtana! Minulla ei ole nyt merkkipäiviä tiedossa, mutta sain vihdoin viimein tilattua vähän juttuja maustepörssistä. Oli kyllä todella nopeaa, edullista ja osaavaa toimintaa, tilaan varmasti jatkossakin. Mukaan lähti mm. graavisuolaa, joka päätyi jo kokeiluun, sekä liperiä josta aion kokeilla sitä lipstikkasuolaa. Muitakin yrttejä tilailin.. Tähtianiksia glögiini sekä minttusuklaa muffinssi-mixin, josta onkin jo eräänlainen ajatus mielessä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos.:) Sopivalle päivälle arvonta osui.;) Hyvää toimintaa on MaustePörssissä. Joskus olen myös tilannut sieltä, ja nopeasti paketti tulee. Edullisia ja reilun kokoisia pakkauksia kaikki, ja hyvät valikoimat.:) Tähtianiksia meilläkin on iso pussi. Ne antavat hyvää makuun juomiin ja jälkiruokiin, varsinkin joulun aikaan ovat sopivia. Muffinssi-mixit odottavat kaapissa. Sitruunaisia olen joskus tehnyt, ja yllättivät iloisesti, kun usein tuollaiset jutut ovat vähän keinotekoisen makuisia, mutta nuo sitruunamuffinssit olivat tosi hyviä ja muffinsseista tuli muhkeita.:)

      Poista
  3. Onnea voittajalle ja onpa erikoinen nimi keittokirjalla;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Jos ei tietäisi mistä kirjan nimi tulee, voisi se olla hieman epäilyttävä.;)

      Poista
  4. Ohoh! Vaikuttaapas mielenkiintoiselta kirjalta! Pitääköhän tämäKIN joskus vielä itelleen hankkia... :D Niin ja onnea voitosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen ja kiva kirja on. Ei liian monimutkaisia ja raflaavia reseptejä, vaan juuri sellaisia mitä kotikeittiössä pystyy hyvin tekemään, eikä aineksia tarvitse metsästää kissojen ja koirien kanssa. Lähes tulkoon kaikki reseptit olivat sellaisia, joita voisin kuvitella tekeväni.:) Hyllyt notkuu keittokirjoja, mutta lisää on aina kiva saada tai ostaa. Mukava niitä on välillä aina selata ja saada uusia inspiraatioita.:) Kiitos.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-