torstai 4. lokakuuta 2012

Marinoitu hedelmäsalaatti


Hedelmäsalaattiin saa helposti uutta makua keittämällä mausteisen marinointiliemen, johon laittaa hedelmät maustumaan muutamaksi tunniksi.

Marinoitu hedelmäsalaatti

tuore ananas
4 mandariinia
3 banaania
4 kiiviä
1 iso päärynä
1/2 granaattiomena
1 sitruunan mehu

Marinointiliemi:
4 dl appelsiinitäysmehua
1 dl Muscovado-sokeria
5 tähtianista
1 kanelitanko

Mittaa kattilaan marinointiliemen ainekset, kiehauta, ja keitä seosta jonkin aikaa. Jäähdytä liemi. Kuori ja paloittele hedelmät astiaan. Puserra hedelmien päälle sitruunamehua. Poista jäähtyneestä marinointiliemestä tähtianikset sekä kanelitanko, ja kaada liemi hedelmäsalaatin päälle. Anna salaatin marinoitua viileässä. Tarjoile esim. vaniljajäätelön tai kermavaahdon kera.

6 kommenttia:

  1. Ihana hedelmäsalaatti ja nätti kuva!Täällö tuore ananas on niin kallista etten raaski sitä ostaa. Sitä kasvatetaan täälläkin parissa paikassa,mutta koska ananas on trooppinen kasvi ja täällä subtrooppista,niin sille pitää luoda oikeat kasvuolosuhteet,joka nostaa kustannuksia.Lisäksi täällä kasvatetut eivät ole kauhean suuria.Ja joskus on Costa Ricasta tuotuja ananaksia,mutta nekin kamalan kalliita. Suomessa on tuore ananas tosi halpaa ,en tajua miksi se muualta tuotu ei täälläkin voi olla..Mutta nyt tuli markkinoille litran pakkaus tuoreananasmehua,joka ei ole kauhean kallista.joten voi lohduttautua sillä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Jostain syystä täällä on ananas ollut pitkään tosi edullista. Usein ananasta saa 99 sentillä kilo. Ja kuitenkin tännekin sitä joudutaan kaukaa lennättämään. Tuore ananas on tosi hyvää! Usein tulee syötyä ihan sellaisenaan, kun ovat niin makeita ja mehukkaita, niin eivät tarvitse mitään muuta lisäkseen.:)

      Poista
  2. Tämä on minun mieleeni! Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäät.:) Hedelmäsalaatit on ihania. Kevyitä ja raikkaita.:)

      Poista
  3. Ihanan näköinen hedelmäsalaatti, raikas ja hyvä!

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-