perjantai 21. syyskuuta 2012

Mustikkapiirakka balsamiviinietikalla


Mustikkasuu -blogissa oli tässä taannoin leivottu tätä Leila Lindholmin mustikkapiirakkaa, ja pakkohan tätä oli itsekin kokeilla, kun täytteeseen tuli balsamiviinietikkaa. Balsamiviinietikka antaa ihanan maun niin suolaiselle kuin makeallekin, ja kyllä tästäkin täytteestä sen maun erotti, ainakin kun tiesi sitä joukossa olevan. Enemmän se kuitenkin taisi korostaa mustikoiden makua entisestään.

Piirakan tein pensasmustikoista. Mustikka-aikaan en ehtinyt metsään, mutta onneksi omassa pihassa seitsemän mustikkapensasta alkavat vihdoin jo tuottaa satoa sen verran, että mustikoita on riittänyt hyvin pakastimeenkin asti. Piirakkaa varten keitin äkkiä tuoreista mustikoista purkillisen hilloa. Dansukkerin Hillo-marmeladisokerilla hillon keitto kävi muutamassa minuutissa.

Loput täytteen mustikoista otin pakastimesta, ja pakastettujen kanssa perunajauhoja olisi voinut laittaa hieman enemmänkin kuin ohjeessa. Pakastetuista mustikoista irtosi sen verran enemmän mehua, että täyte jäi hieman valuvaksi. Ei se kuitenkaan makuun mitenkään vaikuttanut, ainoastaan hieman hankaloitti piirakan palan leikkaamista.

Vaniljajäätelön kanssa mustikkapiirakka oli hyvää. Sokerin määrää tässä on varmaan hieman vara vähentääkin. Vaikka itse olen aina ollut makean ystävä, eikä mikään ole ollut liian makeaa, niin vanhemmiten on siihenkin alkanut hieman jotain rajaa löytyä. Ainakin omaan suuhun piirakka maistui melkolailla makealta, varsinkin pintaseokseen tuli sokeria reilusti. Ehkä tuo koostumus saattaa hieman kärsiä sokerin vähentämisestä, mutta pitää ainakin ensi kerralla testata hieman sokeria vähentämällä. Toistekin tätä varmasti kuitenkin tullaan tekemään!

Mustikkapiirakka balsamiviinietikalla

Kaurataikina:
175 g pehmeää voita
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl kaurahiutaleita

Täyte:
250 g tuoreita (tai pakastettuja) mustikoita
2 dl mustikkahilloa
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 ½ rkl perunajauhoja

Rapea pinta:
75 g voita
2 ½ dl kaurahiutaleita
1 ½ dl sokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja sekoita siihen vehnäjauhot, sokeri ja kaurahiutaleet.
Painele taikina piiraspohjaan, ja pistele pohja hyvin haarukalla. Paina piiraan reunat tiukasti vuokaan folion avulla,
niin etteivät ne romahda uunissa. Esipaista pohjaa uunin keskiosassa n. 10 min. Sekoita keskenään mustikat, mustikkahillo ja balsamiviinietikka. Lisää joukkoon perunajauhot ja kaada seos pohjan päälle. Sulata voi ja sekoita siihen kaurahiutaleet ja sokeri. Anna turvota pari minuuttia. Ripottele pintaseos muruina mustikkatäytteen päälle. Kypsennä piirasta uunin keskiosassa n. 25 min, kunnes pinta on saanut kullanruskean värin.

4 kommenttia:

  1. En ole koskaan käyttänyt balsamicoa leivonnaisissa, mutta voin kuvitella, että se sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balsamico on sen verran makeaa, että hyvin sopii myös kaikenlaiseen makeaan ruoanlaittoon.:) Sinä olet sen verran kova leipomaan, että nyt vain kehittelemään jotain balsamicoa sisältävää.;)

      Poista
  2. Onpa erikoisen kuuloista. Toisaalta minulle on suositeltu balsamicoa mansikoidenkin kanssa (en tosin ole vielä kokeillut) jotenkin miksipä ei kävisi mustikoidenkin kanssa.

    Kannattaa muuten ehdottomasti kokeilla sitä Jamien Fantastista kalapiirakkaa. Itsekin ajattelin jahka tässä syksy oikein kunnolla alkaa tehdä sitä taas. Jotenkin on mielestäni kylmän vuodenajan ruoka ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä kuulosti sen verran jännältä, että oli pakko hetimiten kokeilla. Mutta hyvinhän tuo makea balsamico sopii myös kaikkeen makeaan leipomuksista kaikenlaisiin jälkiruokiin. Mukavan vivahteen balsamico antaa myös mansikoille.

      Aivan varmasti teen vielä sitä kalapiirakkaa. Se vaikuttaa sen verran herkulliselta, ja etukäteen jo aavistan, että tulee olemaan meidän makuumme. Aineksista päätellenkin siitä tulee sen verran tuhtia, että on enemmänkin kylmän vuodenajan ruoka. Mutta niinhän ne ilmat on jo viilenemässä. Täälläkin oli viime yönä jo maa valkoinen.;)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-