maanantai 6. elokuuta 2012

Marjaisa mysli


Myslin teko on nopeaa ja helppoa, ja itse tehtynä saa juuri sellaisen sekoituksen kuin haluaa. Omatekoisessa myslissä pystyy myös säätelemään sokerin ja rasvan määrää halutunlaiseksi. Meillä mysliä syödään jogurtin kera, ja välillä myös omatekoisen viilinkin kanssa.

Marjaisa mysli

3 dl kaurahiutaleita
2 dl ruishiutaleita
1 1/2 dl ruisleseitä
1 dl auringonkukan siemeniä
1 1/2 dl kookoshiutaleita
1 dl mantelirouhetta
n. 1 dl juoksevaa hunajaa
2 rkl rypsiöljyä
1 - 2 tl kanelia
1 - 2 tl neilikkaa
1 - 2 tl muskottikukkaa
1 1/2 VALO 24 h paahdettua rouhittua pellavaa + puolukkaa/luomu
1 ps Pirkka Marja-gojimarjasekoitusta
n. 2 dl Strawberry Flakes -pakastekuivattuja mansikkalastuja

Sekoita keskenään kaura- ja ruishiutaleet, ruisleseet, auringonkukan siemenet, kookoshiutaleet sekä mantelirouhe. Mausta jauhetulla kanelilla, neilikalla ja muskottikukalla. Sekoita hyvin joukkoon juokseva hunaja sekä rypsiöljy. Levitä mysliseos tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda uunissa 190-asteessa n. 15 minuuttia. Sekoita useamman kerran paahtamisen aikana, jotta mysliseos paahtuu tasaisesti, eikä kärvähdä. Anna paahtuneen mysliseoksen jäähtyä, ja lisää sitten joukkoon puolukkainen pellavarouhe, marjasekoitus sekä mansikkalastut. Säilytä mysli ilmatiiviissä purkissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-