maanantai 12. lokakuuta 2020

Ylikypsät porsaanposket

 Yhteistyössä Rosa Viini & Ruoka kanssa.

Syömme nykyään tosi harvoin porsaan lihaa, mutta porsaanposket ovat aika vastustamattomia. Niinpä meillä nytkin oli pakastimessa porsaanposkia tuotuna, kun Kivikylän tehtaanmyymälässä käydessä aina poskia varastoon ostamme, jos niitä sopivasti sattuu myynnissä olemaan. Yleensä olen haudutellut porsaanposket omenasiiderissä, mutta tällä kerralla kokeilin Rosa Viini & Ruoka -sivuston reseptiarkistoista löytyvää reseptiä. Sivustolta löytyy toinen toistaan herkullisempia ohjeita. Kannattaa katsoa ja hakea sieltä ruokaideoita. Ruokaohjeiden mukana on aina myös viinisuositus. Sen verran poikkesin valmiista ohjeesta porsaanposkia valmistaessani, että lisäsin kypsennysaikaa todella reilusti. Alkuperäisessä ohjeessa porsaanposkia kypsennetään puoli tuntia, mutta koska me pidämme poskista pitkään haudutettuna, laskin vain lämpöä tuon puolen tunnin jälkeen ja jatkoin poskien hauduttamista vielä kolmisen tuntia. Näin syksyllä ilmojen alkaessa viiletä, pitkään uunissa haudutetut ruoat ovat ihan parhaita. Nytkin olimme pihatöissä, ja sisälle palattuamme ulko-ovelle leijaili hyvä tuoksu, ja porsaanposket olivat hautuneet mielettömän pehmeiksi ja mureiksi. Lisukkeeksi tein perunamuusia ja höyrytin porkkanoita ja ruusukaaleja. Porsaanposkien liemestä valmistui täyteläisen makuinen punaviinikastike.

Nugan Alfredo Second Pass Shiraz on keskitäyteläinen ja keskitanniininen punaviini, joka sopii tuhdeille liharuoille, grilliruoille, kanalle ja kalkkunalle, sekä seurusteluun. Runsas maku sisältää marjaisia ja paahteisia makuja. Siinä on myös kahvin ja suklaan aromeja, sekä yrttisyyttä. Nugan Alfredo Second Pass Shiraz on monikäyttöinen yleisviini, ja se maksaa 14,98 €. Punaviini sopii myös vegaaneille ja se on ympäristövastuullisesti pakattu. Tämä olisi varmasti hyvä punaviinivalinta joulupöytäänkin tai pääsiäisenä lampaan tai karitsan kanssa.

Ylkikypsät porsaanposket

800 g porsaanposkia
5 dl kanalientä
5 dl punaviiniä
2 valkosipulin kynttä
2 rosmariinioksaa
2 timjaminoksaa
10 roseepippuria
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

Poista poskista kalvot ja ruskista niitä pannulla öljyssä. Laita posket muiden ainesten kanssa uuninkestävään pataan ja paista noin 30 minuuttia 220 asteessa. Laske uunin lämpötila 150 asteeseen ja jatka poskien hauduttamista 3 tuntia. Nosta uunipata pois uunista ja siivilöi liemi liinan läpi kattilaan. Keitä lientä voimakkaasti poreillen niin kauan kunnes neste on haihtunut puoleen. Lisää lihat takaisin kastikkeen joukkoon. Tarjoile esim. perunamuusin kanssa.


Ethän kommentoi alkoholia. Alkoholia koskevat kommentit poistetaan Valviran ohjeistuksen mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-