perjantai 1. toukokuuta 2020

Churrot & suklaadippi


Kun alkaa uppopaistamaan, kannattaa paistoöljyä hyödyntää mahdollisimman paljon. Munkkirinkilöiden lisäksi paistoin vapuksi myös churroja eli espanjalaisia munkkitankoja. Ensimmäinen churroerä lähti vappuaattona vanhemmilleni munkkien lisäksi, toisen churroerän paistoin vappupäivänä. Näin saimme vappupiknikille tuoreet, juuri paistetut churrot. Churroja paistoin ihan ensimmäistä kertaa ja tein churrot Dr. Oetkerin reseptillä. Lisäsin vain taikinaan vielä sitruunan raastettua kuorta. Churrojen tekeminen oli helppoa ja kävi paljon nopeammin kuin munkkien tekeminen. Churrotaikina on nopeasti valmis ja sitten se onkin jo heti valmis paistettavaksi. Ja churroista tulee tosi hyviä! Churrot tulivat ainakin meidän vappuun jäädäkseen. Churroille tein vielä suklaadipin, mihin churroja syödessä dippailtiin. Voi olla, ettei seuraavia churroja jaksa ihan ensi vappuun asti odotella...

Churrot & suklaadippi

Taikina:
1 1/2 dl vettä
50 g voita
1/2 tl suolaa
(pienen sitruunan raastettu kuori)
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 kananmunaa

Paistamiseen:
öljyä

Lisäksi:
kanelisokeria

Suklaadippi:
200 g suklaata
1 dl kuohukermaa
1 tl voita
ripaus suolaa

Kuumenna vesi, voi ja suola kiehuvaksi kattilassa. Lisää halutessasi sitruunan raastettu kuori. Siivilöi joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhe ja sekoita hyvin, kunnes taikinasta tulee pallomainen ja se irtoaa kattilasta. Kaada taikina kulhoon. Lisää sokeri ja vaniljasokeri ja vatkaa joukkoon munat yksi kerrallaan sähkövatkaimella. Taikinan tulee olla kiinteää, sileää ja kovaa. Kaada taikina pursottimeen, jossa on tähtikärki. Täytä suuri kattila puolilleen öljyä ja kuumenna öljy 180 -asteiseksi. Voit myös käyttää rasvakeitintä, jossa on tuoretta, puhdasta öljyä. Pursota taikinasta 15 – 20 cm:n tankoja suoraan öljyyn. Katkaise tangot veitsellä tai saksilla. Paista muutama tanko kerrallaan 4 – 5 minuutin ajan, kunnes ne ovat kullanvärisiä ja rapeita. Varo, ettei öljy kuumene liikaa. Tangot jäävät silloin raaoiksi sisältä, vaikka ne olisivat ruskeita pinnalta. Ota tangot kattilasta reikäkauhalla ja aseta hetkeksi talouspaperin päälle valumaan. Pyöräytä kuumat churrot kanelisokerissa. Valmista suklaadippi. Paloittele kattilaan suklaa ja kaada joukkoon kuohukerma. Kuumenna, kunnes suklaa sulaa. Sekoita dippi tasaiseksi ja lisää voi ja ripaus suolaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-