torstai 16. huhtikuuta 2020

Bataattihummus


Kaapissa oli ostettuna Kantolan ohuen ohuita juuresnäkkäreitä, punajuuri & amarantin siemen sekä bataatti & seesaminsiemen. Tein näiden juuresnäkkäreiden kanssa syötäväksi punajuuri- ja bataattihummusta. Lisäksi fetajuustoa sekä mikroversoja. Hummuspäällysteiset juuresnäkkärit maistuivat pääsiäisen pyhinä pitkien lenkkien jälkeen välipalana. Ja miten hienon värisiäkin hummuksista tuli!


Punajuurihummusta olen tehnyt ennenkin. Aiemmin olen paahtanut punajuuret uunissa, mutta tällä kertaa keitin ne, samoin kuin bataatinkin. Hummukset voi silti tietenkin tehdä halutessaan juurekset paahtamalla keittämisen sijaan. Paahtaminen aina hieman syventää makuja. Mutta maukkaita hummuksista tuli näinkin. Fetajuuston sijaan juuresnäkkäreille sopisi punajuuri- ja bataattihummusten kera myös aura- tai vuohenjuusto.


Bataattihummus

1 isohko bataatti
1 valkosipulin kynsi
1 tlk kikherneitä
2 rkl seesaminsiemeniä
2 - 3 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
vettä
1 tl jeeraa
suolaa
mustapippuria myllystä

Keitä kuorittu ja lohkottu bataatti kypsäksi vedessä. Laita jäähtyneet ja kypsäksi pehmenneet bataattilohkot monitoimikoneeseen. Lisää valkosipulin kynsi, valutetut kikherneet, seesaminsiemenet, oliiviöljy ja sitruunamehu. Soseuta tahnaksi. Lisää joukkoon vähitellen vettä, kunnes saat bataattihummukselle sopivan notkean koostumuksen. Mausta jeeralla, suolalla ja mustapippurilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-