torstai 22. elokuuta 2019

Mesiangervo-pannacottapiirakka

Mesiangervomarmeladi saatu Forest Foodylta.


Luonnonantimista mesiangervo on ollut jo pitkään yksi kasveista, jota olen aikonut kokeilla. Hortoilu vain on viime vuosina jäänyt pienen lapsen vuoksi vähälle. Nyt Forest Foodyn kanssa tekemäni yhteistyön myötä innostuin syötävistä luonnon kasveista uudelleen ja mesiangervokin tuli vihdoin testattua. Tänä kesänä mesiangervoa kasvoikin tosi hyvin ihan meidän omankin tontin laidoilla. Ei paljon tarvinnut lähteä hortoilemaan omaa pihaa edemmäs. Lapsikin alkaa olla jo siinä iässä, että yhdessä hortoilu sujuu hienosti. Kivaa yhdessä tekemistä ja olemista, kun keräämme kasveja ja samalla lapsi oppii jo pienestä pitäen tunnistamaan kasveja. Mesiangervo onkin tosi helppo tunnistaa, ja siitä on helppo aloittelevankin hortoilijan aloittaa.



Forest Foodyn yhteistyön kautta sain muun muassa Vihertiipertin Naavisemon käsityönä valmistamia mesiangervomarmeladeja. Marmeladeissa oli niin hieno maku, että ne vauhdittivat myös omaa mesiangervokokeiluani. Lapsen ja minun keräämistä mesiangervon kukista valmistui herkullinen mesiangervo-pannacottapiirakka. Mesiangervon kukat antoivat pannacottamassalle ihanan maun. Naavisemon mesiangervomarmeladit pääsivät piirakan päälle koristeeksi. Kuivasimme mesiangervon kukkia myös talven varalle. Talvella voi tehdä vaikka uuden pannacottapiirakan, tai vaikka vain mesiangervopannacottat annosmaljoihin jälkiruoaksi. Mesiangervoa on käytetty perinteisesti myös maustamaan erilaisia juomia, kuten viinejä, simaa ja olutta, lehtiä on käytetty teen valmistamiseen. Mesiangervoa ei kuitenkaan tule käyttää jatkuvasti, eikä suuria määriä kerrallaan, koska se sisältää salisylaattia. Mesiangervon salisylaatit toimivat luonnon aspiriinin tavoin, mutta pitkäaikainen ja runsas käyttö voi aiheuttaa pahoinvointia, huimausta ja vatsaoireita. Mesiangervoa ei kannata käyttää, jos on aspiriinille allerginen.


Mesiangervo-pannacottapiirakka

Pohja:
280 g kaurakeksejä
100 g voita

Täyte:
3 liivatetta
3 - 4 mesiangervon kukintoa
2 dl täysmaitoa
3 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria

Koristeeksi:
tuoreita marjoja
mesiangervomarmeladeja
syötäviä kukkia

Jauha keksit hienoksi vaikka monitoimikoneella. Sulata voi ja sekoita jauhettujen keksien joukkoon tasaisesti. Painele keksi-voiseos suorakaiteen muotoisen irtopohjaisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin ja anna pohjan jähmettyä ennen täytteen tekoa. Valmista täyte. Mittaa kattilaan maito, kerma ja sokeri. Lisää joukkoon mesiangervon kukinnot. Kuumenna, mutta älä kiehauta. Nosta kattila liedeltä, siivilöi seos ja liuota joukkoon ylimääräisestä vedestä puserretut liivatelehdet. Jäähdytä seosta vartin ajan välillä sekoitellen. Kaada seos sitten varovasti vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä seuraavaan päivään. Kun täyte on hyytynyt, poista piirakka varovasti vuoasta. Koristele.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-