maanantai 19. elokuuta 2019

Forest Foody - Luonnontuotteiden aarreaitta

Kaupallisessa yhteistyössä Forest Foodyn kanssa.


Metsä on aina ollut minulle tärkeä paikka. Johtuu varmasti paljon siitäkin, koska olen aina asunut metsien ympäröimissä paikoissa. Lapsuuden kotipihaa reunusti metsät, joissa jo pienestä pitäen opittiin liikkumaan. Metsissä leikittiin, talvisin hiihdettiin ja vanhempien mukana opittiin jo varhain myös marjastus- ja sienestystaidot. Myös nykyisestä kotipihastani pääsee suoraan metsään. En voisikaan kuvitella muunlaista asuinpaikkaa, paikkaa, jossa metsään päästäkseen pitäisi ensin lähteä vaikka autolla jonnekin. Kun tulee tarve päästä metsään, laittaa vain saappaat jalkaan ja siirtyy pihasta metsän puolelle. Metsä tarjoaa paljon. Luonto on täynnä kaikenlaisia antimia, jotka vain odottavat kerääjäänsä. Metsässä on myös mukava lenkkeillä ja ulkoilla. Metsä antaa hyvän rauhoittumispaikan kiireisen elämän keskellä.

Kaikilla ei kuitenkaan ole aina, syystä tai toisesta, mahdollisuutta päästä metsään. Jos kuitenkin villiruoka ja superfood kiinnostavat, Forest Foodysta löytyy apu. Forest Foody on markkinapaikka, joka tarjoaa villiruoan keruupalvelua ja superfoodeja Suomen luonnosta, sekä luonnon inspiroimia tuotteita ja palveluita, niin yksityisille kuin ammattikeittiöillekin. Forest Foodyn tarjonta on monipuolinen. Jos haluat kerätä luonnonantimia itse talteen, mutta kasvien ja sienten tunnistaminen on vaikeaa, Forest Foodylta löytyy kursseja ja retkiä, joilla opitaan tunnistamaan ja keräämään kasveja. Jos taas metsään meno ei onnistu, voit valita Forest Foodylta keruupalvelun. Forest Foodyn ammattitaitoiset kerääjät keräävät haluamasi kasvit puolestasi. Näiden palveluiden lisäksi Forest Foodyn markkinapaikalta voi tilata luonnonantimista artesaanityönä valmistettuja tuotteita suoraan kotimaisilta pienyrittäjiltä. Kaupallisessa yhteistyössä Forest Foodyn kanssa, pääsin tilaamaan näitä ihania tuotteita ja esittelemään valitsemani tuotteet teille.


Luonnon voima -viherjauhe on Alaspään Maatilan tuote. Viherjauhe sisältää luomusertifioidulta keruualueelta kerättyä maitohorsmaa, nokkosta, vuohenputkea ja siankärsämöä. Viherjauhetta voi käyttää mm. smoothieissa, jogurtissa tai ruoan joukossa, ja se on todellinen luonnon oma voimajauhe.


Kiskonjoen rannassa Perniössä sijaitsevan luomutilan, Alaspään Maatilan tuotteista löytyy myös kuivatut kehäkukan kukinnot. Käsin kerätyt kukinnot sopivat koristeeksi jälkiruokiin tai kosmetiikkaan, sahramin korvikkeeksi leivontaan, haudukejuomaksi ja monenlaiseen kotikosmetiikkaan.


Nordic Gusto on uusi suomalainen luonnontuotealan yritys, joka haluaa tarjota puhtaita ja elämänlaatua parantavia tuotteita. Nordic Guston tuotteisiin kuuluvat mm. puhtaat marjat, sienet ja yrtit. Kotimaista, kuivattua maitohorsman kukkaa voi käyttää vaikkapa hauduttamalla siitä kauniin väristä teejuomaa, tai kukilla voi koristella vihreän teen.


Myös mustikkajauhe on Nordic Guston tuote. Metsämustikoista kuorineen ja siemenineen jauhettu mustikkajauhe sisältää kaikki mustikan terveelliset ainesosat. Mustikkajauhe on helppo tapa käyttää mustikkaa monipuolisessa ruokavaliossa ympäri vuoden. Lisää mustikkajauhetta esimerkiksi puuroon, viiliin, jogurttiin, mysliin ja leivontaan.


Vaikka olen sienestänyt pienestä asti, pitäydyn keräämisessä niissä vanhoissa ja tutuissa sienissä, jotka olen jo lapsena oppinut tuntemaan. Haluaisin oppia tuntemaan ja keräämään uusiakin sieniä, mutta en luota täysin sieniopaskirjojen kanssa sienestämiseen, vaan haluaisin oppia tuntemaan uudet sienet kädestä pitäen. Yksi tällainen sieni, jonka haluaisin oppia, on kehnäsieni. Olen lähes 99 prosenttisen varma kehnäsienen tunnistamisessa, mutta se pieni 1 prosentin epäilys saa aina jättämään sienen metsään. Sienien kanssa haluan olla aina täysin varma. Pitänee joskus osallistua jollekin sienikurssille/-retkelle, koska tutuissakaan ei ole oikein sellaisia sienestäjiä, joiden kanssa voisi lähteä kehnäsieniä metsään katsomaan. Nyt sentään pääsemme vihdoin kehnäsieniä maistamaan, kun Vihertiipertin Naavisemo on pohjoisen puhtaasta luonnosta kerännyt ja kuivannut kehnäsieniä. Kuivattu kehnäsieni sopii liotettuna keittoihin ja kuivalla rouheella voi maustaa vaikka kastikkeita.


Vihertiipertin Naavisemo valmistaa myös käsityönä marmeladeja, joiden upea maku saadaan puhtaalta alueelta Pohjois-Suomesta kerätyistä mesiangervoista. Mesiangervomarmeladissa ei ole lisättyjä aromiaineita.


Nordic Bee Co. tarhaa mehiläisiä Uudellamaalla. Mehiläistarhat sijaitsevat saaressa, metsässä sekä perinteisessä maaseutumaisemassa. Maukkaat ja makeat, Maaseutuhunaja sekä Alkukesän hunaja, ovat käsittelemättömiä, karkeasti suodatettuja hunajia. Hunajat ovat monikäyttöisiä. Ne sopivat ruoanlaittoon, leivontaan, leivän päälle, makeutusaineeksi juomiin, ja vaikka mihin. Hunaja auttaa vaikka yskänkin oireisiin. Mausteisessa Jaloviina-hunajasinapissa kaikki sokeri on korvattu kotimaisella hunajalla. Jaloviina-hunajasinappi sopii hyvin maustamiseen, sellaisenaan grilliruokien ja juustojen kanssa. Siitä saa myös kastikkeen kermaviiliin tai öljyyn sekoitettuna.


Nordic Bee Co.:n herkutteluhunajat on valmistettu kotimaisista raaka-aineista ja niissä yhdistyy makea ja hapan. Makuja on kolme, mustaherukka, tyrni ja karpalo. Nämä marjaisat hunajavalmisteet sopivat juustojen ja keksien kanssa, puurojen ja teen kanssa, elleivät tule syödyksi ihan sellaisenaan.


Mehiläisten siitepöly on yksi Nordic Bee Co.:n tuotteista. Mehiläisten kasveista keräämä siitepöly on superfoodia ja luonnon oma monivitamiini. Siitepölyä voi syödä sellaisenaan tai lisätä vaikka smoothien, puuron ja veden joukkoon.


Nordic Bee Co. valmistaa myös ihania mehiläisvahakynttilöitä eri väreissä. Kynttilöiden paloaika on noin 5 tuntia ja ne palavat kauniisti valuttamatta. Palaessa kynttilöistä lähtee hunajan tuoksua. Mehiläisvaha on luonnonvahaa, josta ei palaessa muodostu huoneilmaan hengitysteitä haittaavia pienhiukkasia.

Vaikka Forest Foodysta valitsemani tuotteet olivat pääasiassa syötäviä tuotteita, löytyy valikoimista myös paljon muutakin, esimerkiksi kosmetiikkatuotteita ja koruja. Jos luonto ja luonnon inspiroimat tuotteet ovat lähellä sydäntäsi, suosittelen tutustumaan Forest Foodyn tarjontaan. Ainakin minä ihastuin!

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on.:) Ja nuo hunajat! Tytärkin kysyy jatkuvasti, saako taas hunajaa.:)

      Poista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-