maanantai 17. kesäkuuta 2019

Pinaatti-munapaistos


Tänä kesänä iso kasvimaamme on muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen käytössä. Yksi kiitollinen kasvatettava on pinaatti, joka tänäkin vuonna ehti ensimmäisenä satoa antamaan. Pinaatti onkin niin nopeakasvuinen, että sitä kannattaa kylvää vähän kerrallaan, ja useamman kerran kesän aikana. Näin tuoretta pinaattia saa koko kesän. Tuoreesta pinaatista tehty keitto tai muhennos on ihanaa. Muhennosta ensimmäisenä jo teinkin. Koska pinaattia kasvimaalla riittää, hain sieltä myös yhtenä päivänä välipala-aterian ainekset. Paistoin pannulla sipulia ja pinaattia, ja lopuksi laitoin mukaan kananmunat paistumaan. Pinaatti-munapaistos on tosi nopeatekoinen päivän kiireiden keskellä. Se on myös kevyttä ja maukasta. Halutessaan pinaatti-munapaistokseen voi myös lisätä esimerkiksi pekonia, parmesaaniraastetta tai vaikka kylmäsavulohta.


Pinaatti-munapaistos

1 - 2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
1 nippu pinaatin lehtiä
4 kananmunaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Kuori ja hienonna sipuli. Leikkaa pinaatit suikaleiksi. Kuumenna pannulla öljy. Kuullota sipulisilppu pehmeäksi. Lisää pannulle pinaatti ja paista, kunnes pinaatti muuttuu tumman vihreäksi. Mausta pinaatti-sipuliseos suolalla ja mustapippurilla. Tee seokseen kolot kananmunille ja riko munat niihin. Jatka paistamista, kunnes munat on kypsiä, mutta keltuaiset saavat jäädä valuviksi. Mausta munat vielä suolalla ja mustapippurilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-