torstai 1. toukokuuta 2014

Marinoitu vihreä parsa


Meillä on parsaa syöty aina lämpimänä. Heti suoraan kypsentämisen jälkeen kattilasta, uunista tai grillistä. Niinpä oli kiva kokeilla parsaa myös jonkinlaisena kylmänä lisukkeena. Ensin tietenkin keitin parsat kypsiksi. Sitten nopeasti viilensin kylmän veden avulla. Tein marinadikastikkeen, missä pääosaa esitti balsamietikka sekä sitruuna. Marinadiin paloittelin parsatangot sopiviksi suupaloiksi ja annoin marinoitua yön yli. Balsamietikka on suosikkietikkani, ja se sopiikin melkein mihin vain. Parsojen kanssakin balsamietikan hienostunut makea maku sopi hyvin yhteen. Kylmänä syötävä marinoitu parsa ei ollut yhtään hassumpaa, ja se teki hyvin kauppansa vappupiknikillä.

Marinoitu vihreä parsa

2 nippua vihreää parsaa

Marinadi:
3/4 dl oliiviöljyä
3 rkl balsamietikkaa
3 rkl sitruunamehua
1 rkl sitruunan raastettua kuorta
1 rkl kuivattua basilikaa
1/2 rkl suolaa
1 rkl sokeria
mustapippuria myllystä

Leikkaa parsoista kova, puumainen tyvi pois. Kiehauta suolalla maustettu vesi ja keitä parsoja niiden paksuudesta riippuen 5 - 10 minuuttia, kunnes ne ovat napakan kypsiä. Jäähdytä parsat nopeasti huuhtelemalla ne kylmällä vedellä. Valuta ja paloittele sopiviksi paloiksi. Sekoita marinadikastikkeen ainekset hyvin yhteen ja kaada parsoille. Anna parsojen maustua marinadissa mielellään yön yli. Sekoittele parsoja välillä maustumisen aikana.

10 kommenttia:

  1. Nam, parsa on niin hyvää. Tää kausi on yks suosikki, kun kaupoissa on saatavilla ihan kohtuuhinnallakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa on yksi parhaista kevätherkuista. Hyvin on nyt kaupoissa edullista parsaa tarjolla.:)

      Poista
  2. Ihanan kuuloihen ohje! Tyhmintä mitä on ihminen voi nälkäisenä tehdä on lukea ruokablogeja :D ----> jääkaapille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, parsasta tuli oikein hyvää näinkin.:) Ruokablogeja selatessa tulee nälkä, vaikka olisi juuri syönytkin.;)

      Poista
  3. Namnam, juuri ostin kaksi nippua parsaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsanippuja on meilläkin jääkaapissa taas odottelemassa. Eiköhän tänäänkin syödä parsaa.:)

      Poista
  4. Balsamietikka on meilläkin käytetyin ja suosituin etikka. Se sopii niin monenlaiseen ruoanlaittoon! Ehdoton suosikkini se on meloni-mansikka-halloumisalaatissa, ja mustikkapiirakkaankin se sopii! Marinadeihin käytän sitä hyvin usein. Kylmä parsa on hyvää, olen kokeillut sitä salaatissa viime kesänä. Tässä marinadissa on hyvät ainekset, kokeilen kyllä mielelläni. Tämä on ihan minun makuuni!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balsamietikka on tosi hyvän makuista, ja kiva, kun sopii todella moneen. Salaateissa on tosi kiva ja jopa makeisiin leivonnaisiin sopii.:) Ei parsa kylmänäkään hassumpaa ole. Näin sille keksii enemmänkin käyttöä. Marinoituna oli hyvää.:)

      Poista
  5. Tosi hyvä vaihtoehto lämpimälle parsalle. Tämä on pakko kokeilla. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  6. Tämän voi tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi, joten yksi hyvä puoli kylmän parsan eduksi. Kokeile vaan.:)

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-