perjantai 8. helmikuuta 2019

Perunavohvelit & Martat keittokirja


Sain arvostelukappaleena Gummerukselta Martat keittokirjan - innostu ja onnistu keittiössä. 120-vuotias Marttaliitto on julkaissut tähän kirjaan suomalaisen ruokaperinteen karjalanpiirakoista ja Hanna-tädin kakuista nyhtökaurakiusaukseen ja nokkossipseihin. Kirjassa on siis sekä perinteisiä että trendikkäämpiäkin reseptejä. Nykyään niin muodikkaita villiyrttejäkin Martat ovat hyödyntäneet ruoanlaitossa jo kauan. Marttojen keittokirjan avulla aloittelijakin onnistuu. Reseptit ovat helppotekoisia, terveellisiä ja edullisia. Raaka-aineet löytyvät helposti lähikaupasta. Vaikka kirja on täynnä hyviä ja käyttökelpoisia reseptejä, kokeneemmalle kokille se ei välttämättä tarjoa hirveän isoja ahaa-elämyksiä. Martat keittokirja onkin mielestäni erinomainen teos aloitteleville ruoanlaittajille. Omaan kotiin muuttavalle nuorelle Martat keittokirja on hyvä peruskeittokirja, minkä avulla on helppo valmistaa monipuolista arkiruokaa.


Kokeilin kirjasta ensimmäiseksi perunavohveleita. Kuulosti kivalta, kun taikinaan tuli vehnäjauhojen lisäksi soseutettua perunaakin. Taikina tehtiin yhdessä 3-vuotiaan kanssa, joka jo kovin tahtoo keittiössä auttaa. Tein vain puolikkaan annoksen, koska vohvelit olivat tällä kertaa ainoastaan lapselle. Sitten vain jännättiin, miten nirsoakin nirsommalle perunavohvelit maistuu. Ja nehän maistuivat! Näitä tehdään jatkossakin.

Perunavohvelit

3 dl soseutettua perunaa
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua margariinia tai voita
n. 5 dl maitoa
1/2 tl suolaa
1/2 dl sokeria
vaniljasokeria

Lisäksi:
valkohomejuustoa ja marjoja

Sekoita perunat, munat, jauhot, leivinjauhe ja rasva keskenään ja vaivaa, kunnes taikinassa on sitkoa. Lisää maitoa, kunnes taikinan paksuus on sopiva. Mausta suolalla, sokerilla ja vaniljasokerilla. Anna taikinan turvota ainakin puoli tuntia ennen paistamista. Tarkista taikinan paksuus, lisää tarvittaessa maitoa. Paista vohvelit vohveliraudalla. Tarjoa valkohomejuustone ja marjojen kanssa.


Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta.

3 kommenttia:

  1. Perunavohveleita pitää kokeilla, tuli jo mieleeni muutamia
    suolaisia täytevaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  2. Mietein myös, että joskus pitää tehdä suolaisilla täytteillä. Jättää taikinasta vain sokerit pois.

    VastaaPoista

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-